Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2021.

Hey. Trump. Are you here?

 Hey. Trump. Are you here? Sinä saatanan lapsia nussiva kärpäsenraato. Yritit murhaa mut vaikka pelattiin DOOMia. Häkkäsin teidän kaikkien mielet ja te käyttäydytte kuin mitään ei olisi tapahtunut. Stop. Lol. :Ö

Kultahulluus Koksupörssi

  Kultahulluus Jossain päin lappia 1800 luvulla. On siellä kultaa Väinö ajatteli ja iski hakkua pienessä kaivoksessaan. Jussi kantoi kivenlohkareita ulos kaivannolta ja mietti löytyisikö koskaan, mutta Väinö oli varma. Kultasuoni on varmasti täällä, näin sen unessa. Kuivunut vanha joki oli varma nakki. Täällä on syöty poroja ja muuta riistaa, mutta se kulta puuttuu. Lukuunottamatta paria hippua ja talvi on tekemässä tuloaan. Pitäisi ennen sitä löytää jotain millä pärjää talven yli. Koksupörssi Se päivä jotenkin jäi päälle tai elämään. Päivä jona kokaiini saapui pörssiin. Kokaiini Oy:lla meni lujaa ja rahaa virtasi huolella pankkien kirstuihin. Yksittäiset pikkurikolliset yritti häiritä satunnaisesti huumekuljetuksia, mutta aseistetut vartijat olivat usein valppaina. Jahas, päivä pulkassa. Voisin lähteä toimistolta vakio strippibaariin. Tytöt osaa pitää huolta, raskaan työpäivän jälkeen. Päästyään tuttuun kulmapöytäänsä, tuttu Essi tulee juomien kanssa pöyt...

Voiko paratiisissa juoda?

Kuva
  Voiko paratiisissa juoda? Vodkaa. Tuota olin juonut jo elämäni aikana paljon. Ryystin tuttuun tapaan pullosta viinaa ja sitten kuin valo olisi laskeutunut mieleeni kesken pullon. Kuoleman jälkeen voi juoda viinaa, se oli kuin juoppo enkeli joka kuiskasi korvaan. Juomaa riittää vielä kuoleman jälkeen.  Tilanne alkoi mennä skitsofreeniseksi kun etsin enkelin kanssa raamattua varastosta ja juotiin molemmat samalla viinaa. Olin varma että vodkassa oli jotain pyhää ja se sai minut jatkamaan etsimistä. Olin varma, mutta täytyi tarkastaa raamatusta jota ei nyt löytynyt etsintöjen päätteeksi. Enkeli sanoi että oikeasti Jeesus oli muuttanu veden vodkaksi. Olin aivan varma mutta en luottanut enään omaan arviointikykyyn. Heräsin varaston lattialta tyhjä pullo vieressäni. Säikähdin alkuun ja huomasin että enkeli oli kadonnut. Mitä eilen tapahtui? Se oli kysymys johon en keksinyt mitään järjellistä selitystä. Lähdin paikallisen puliukko kaverini luokse keskustel...

Viimeinen tippa

Kuva
  Viimeinen tippa Kelo kulki pitkin Tampereen katuja ja joi viinaa katsellen ohikulkevaa ratikkaa. Äreä ääninen sivistynyt spurgu. Hieman repaleisin vaattein laitamyötäisessä kulkien rauhallisesti. Eräs kuljetusauton työntekijöistä varoitti Keloa ettei tämä jäisi auton alle ja hämmennyksessä viinapullo hajosi. Kelo ei huomannut jo väistynyttä vaaratilannetta ja suuttui säikäyttämisestä työmiestä. Äreitä kirosanoja virtasi suusta ja työmies tuli keräämään lasinsiruja maasta Kelon sekoillessa ja äristessä. Työmies tarjosi taskustaan LSD pullon jossa oli noin yksi vahva annos jäljellä. Kelo ottaa LSD pullon ja juo sen tyhjäksi. Ottaa vihaisena työmiehen sorkkaraudan auton lavalta ja lähtee kävelemään kohti kirjastoa. Työmies lähtee Kelon perään ja hämmennyksessä Kelo lyö sorkkaraudalla työmieheltä ranteen rikki ja tämä jää kiroilemaan paikoilleen. Kirjaston kohdalla Kelo tuntee jo vaikutuksia ja aivan kuin olisi uusi mies. Ottaa sorkkaraudalla rotwallin irti ja lähtee ki...

Vauhdilla vauhtia

Kuva
  Vauhdilla vauhtia Jälleen oli alkamassa yö-vuoro tullin rahtiterminaalissa. Henkalla oli päänsärky mihin ei kahvit auttanut. Oli aika löytää mahdollisimman tehokkaasti uusi annos amfetamiinia. Jossain sitä oli noissa loputtomassa virrassa kulkevia ulkomailta tulevia kirjeitä ja paketteja. Joka työvuoro alkoi uuden lähetyksen etsinnällä. Henkalla oli silmälasit joiden sangan päästä oli tehty annoslusikka jolla pystyi nopeasti ottamaan annoksen jauhetta. Opiaatteihin ei voinut koskea, amfetamiini oli se juttu. Mitään ei voinut viedä työpisteeltä kotiin, vaan oli otettava pieni annos takavarikoitavasta aineesta jos ja kun sitä sattui löytymään. Päivän ensimmäiseen annokseen piti joskus nähdä vähän enemmän vaivaa. Kädet tärisivät aavistuksen ja näkökenttää häiritsi pistävä päänsärky. Alkoi kirjeiden plärääminen. Jossain tuhannen kirjeen laatikossa oli koiran tekemä merkkaus. Tällä on jossain jotain. Pakko löytää äkkiä. Noin sadan tai kahden jälkeen, olin jo seonn...

Viimeinen annos ennen tulevaisuutta

Kuva
  Viimeinen annos ennen tulevaisuutta Jäi tuhannen LSD annoksen trippi päälle aikoinaan enkä palautunu ennalleen. Se oli vuosi 2023 meillä oli pimeetä LSD tutkimuskemikaalia. En muista mitä se oli. Pieleen mennyt erä joka piti hävittää. Meillä oli tuhannen annoksen pullo eli 100ml. Sitten jostain ilmesty poliisi ja vahinkorefleksinä join paniikissa koko pullon kerralla kun ei ollut mahdollisuutta hävittää pulloa. Me oltiin vaan vähän hipehköjä. Ei mitään rikollisia. Ei haluttu tuomiota pullosta. Lait oli tuohon aikaan tiukat ja mikrosekunnin ajan tuntui oikealta päätökseltä kärsiä raju trippi vankilan sijaan. Pian pullon juotuani alkoi raju nousu. Kuin todellisuus katoaisi sirpaloituneena aikajatkumona kämmenten välistä. Poliisien äänet kaikuivat alitajunnassani kun synkät kummitukset tarrautuivat minuun ja synkän synkkä matka alkoi kohti pimeää luolaa johon minut heitettiin vain jotta maanjäristys voisi nakertaa tärykalvoja. Kaikki värähtelee kunnes minut suljetaa...

Valkoista, Varjoa ja Harmaata

Kuva
  Valkoista, Varjoa ja Harmaata.     Oli aika kokoontua pohjoisen noitapiirin kokoontumiseen. Noitia ympäri lähitienoota ja vähän kauempaakin saapui ikimetsän siimekseen loihditulle rituaalipaikalle. Kehäksi aukeaa ja keskellä turvallisen välimatkan päässä reinoilta kokolle alue. Etäällä kokosta on kehäksi kaadettuja tukkipuita joiden päällä on hyvä istua ja katsoa loimujen tanssia. Tällä kertaa on tarkoitus luoda harmaa liekki yhteisen magian voimin ja jokainen paikalla oleva saisi liekkiä kotiinviemisiksi omiin maagisiin rituaaleihinsa. Minua Uni-Kukkaa on kiinnostanut jo pitkään kokoontua harmaan liekin äärelle jotta voisin erotella valkoisen ja mustan liekin keskenään. O lin ottanut mukaan pienen lasisen säiliön jonne liekkiä saisi talteen. Tiesin tarinoista että tulen saisi saisi talteen hallitusti. Piti vaan pyytää vuorollaan, mutta ensin loimu pitäisi saada houkuteltua paikalle. Siihen tarvittiin meitä kaikkia. Velhot ja noidat kokoontuivat ringiksi ...

Vanhainkodin jatkot

Kuva
  Vanhainkodin jatkot Istun nojatuolilla ja katson tv:stä aamu-uutisia. Ei jaksaisi enään, elämä on käynyt jo niin raskaaksi ettei itse selviytyisi koti-askareista eikä itsestään jaksaisi huolehtia. Olin jo 89 vuotias vanha mies. Selaan vielä aamuohjelmien jälkeen päivän lehteä läpi ja siellä on ilmoitus kokeellisesta vanhainkodista missä aika ei käy pitkäksi. Päätän soittaa vanhainkotiin ja pyytää esitteen kotiini postissa. Viikon päästä postiluukusta tipahtaa kirje. Vauhtimäen vanhainkoti esite. Toimitettu Olli Kinnuselle. Selaan esitettä mielenkiinnolla. Esitteessä on kuva nauravasta mummoryhmästä, jolla on pöydällä edessään kuvatekstin mukaan amfetamiini viivat. ”Etkö jaksa enään. Ei Hätää, Vauhtimäellä on aina juhlat ja lääkkeet jotka toimivat paremmin kuin vitamiinit. Elä ja nauti viimeiset hetkesi, aikaa ei välttämättä kauan enään ole.” Luen esitteen läpi ja tuumin. Huumehiako nuo? Amfetamiinia ja kokaiinia aamulla? Parempaa kuin kahvi? En usko...

Valintojen paino

Kuva
  Valintojen paino Kimmo oli mielisairaalan johtaja ja pyöritteli tietokoneella potilastietoja kun poliisiradiosta kuului ilmoitus puukon kanssa heiluvasta miehestä. Kimmo tarttui luuriin ja soitti paikalliselle poliisi-aseman johtajalle ja ryyppykaverilleen Väiskille. Hetken keskusteltuaan Kimmo sulki luurin tyytyväisenä ja kävi ilmoittamassa kansliaan että uusi koepotilas on tulossa mielentilatutkimuksiin. Kansliasta lähti hoitaja valmistelemaan mielentilahuonetta koekäyttöön. Kimmo oli vastaanottamassa potilasta kahden lihaskimpun kanssa ja puukkoa heilutellut sekavasti käyttäytyvä mies tuotiin raudoissa mielisairaalan pihaan poliisin tuomana. Potilasta otettiin kainaloista kiinni ja vietiin mielentilahuoneeseen. Käsiraudat avattiin ja potilas istutettiin tuolin ääreen ja kädet raudoitettiin pöytään kiinni että niitä pystyi liikuttamaan ketjun varassa, mutta ei päässyt irti. Kimmo pyysi hoitajia postumaan paikalta ja avasi pöydällä olevan salkkunsa ja nost...

Terveisiä piri-tunturilta

Kuva
  Terveisiä piri-tunturilta     Piri-Pukki otti tottuneesti amfetamiinia nokkaan. Aijai että tekee hyvää Pukki hymäili ja selaili uusimpia raportteja huumeratsioista. Tulli on ollut taas liian tehokas. Täytyy muuttaa taas todellisuutta siten että yksi pieni lähetys menee seulasta läpi. Paavolla meinaa jäädä 5 grammaa kannabista tullin haaviin. Hakkeri-Tontuille taas töitä, tämä takavarikko on estettävä. Siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä tällä kertaa. Noin 10% takavarikoista estetään magian avulla. Pukki selailee lasit silmillä listaa. Sallitut lähetykset tänään: Paavo – 5g kannabista Ari – Laatikollinen sienten kasvatustarvikkeita Tanja - Gramma kokaiinia Jussi – Ayahuascaa kahdelle. Päivän hyvät työt tehty. Kuriiri-Tontut käy laittamassa postiluukkuihin matkalla kadonneita lähetyksiä. Velho-Tontut muuttaa LSD päissään todellisuusjatkumoita siten että osa tuotteista pääsee ongelmitta läpi. Velhot osaa tehdä sen ilman aika-paradoksia. ...

Tenumetsän tonttu

Kuva
  Tenumetsän tonttu     Syrjäisessä metsässä asui tonttu nimeltä Toni. Vuosien aikana metsätonttu oli tehnyt taikoja ja erakoitunut pieneen mökkiinsä. Ystävinään hänellä oli tuoppi nimeltä Keke Keppana, viinapullo nimeltä Viljami ja viinilaatikko nimeltä Vilma. Yleensä he pelasivat korttia päivänvalossa ja ystävykset tarjosivat juotavaa ehtymättömästä varannoistaan Tonille. Toni oli parrakas ja isomahainen, mutta muuten aika lyhyt ja kalju. Eräänä päivänä vaeltelevia turisteja tuli mökin pihaan. Oli aikainen aamu ja turistien puheensorina kaikui mökin pihassa. Toni nukkui halkovajan edessä kun oli illalla sammunu siihen. Krapula oli kammottava ja Tonilta pääsi vatsahappoinen oksennus maahan. Turistit katsoi ihmeissään kun elävä viinilaatikko tuli lohduttaen antamaan sisuksiaan krapulaa potevalle tontulle. Viinimarjaviiniä Toni sai sanottua turisteille, hyvää on ja helpottaa aamuisin. Haluatteko huikat? Turistit kysyivät suuntaa, olivat yön usvassa eksyneet ...