Tullin uuni

 

Tullin uuni


Tullissa ihmeteltiin kun niiden huumepolttouuniin tippui lintuja. Kyllä ne palaa totesi päällikkö. Toinen sata kiloa huumeita uuniin ja kierto jatkui. Mutta ongelmia ilmeni. Kun uuni ei palanut uuniin tipahtamattomat linnut nukkuivat tokkuraansa. Heroiinihuurut ja palaneen lihan käry tekivät painajaisia.


Lokki heräsi ja jäi tärisemään rakennuksen reunalle. Milloin tulisi uutta poltettavaa. Sitä ei tiennyt. Mutta pian uunin hurina havahdutti ja sai annoksen. Huhhuh. Moni heräsi hurinaan tokkurastaan ja osa ei jaksanut seisoa piipun reunalla ja tipahti tyhjyyteen. Voi kauhea kun on vaikea lopettaa tuli mitä vaan kaasua.


Eräänä päivänä lintuja tippui sen verran uuniin että oli jäänyt luita tuhkasammioon. Niimpä päällikkö määräsi laittamaan piippuun suojan ettei linnut tipu uuniin.


Seuraavana päivänä tuli kontillinen pimeitä savukkeita jotka heitettiin normaalisti uuniin. Mutta uuni ei palanut kunnolla ja liekit tukehtuivat. Pian tullihenkilökuntaa tuli sanomaan että köhiviä lintuja tipahtelee katolta. Päällikkö meni katsomaan ja näki kuinka piippu murtui lintujen massasta. Räystäältä tippui köhiviä lintuja. Jumalauta tuokaa haulikko huusi päällikkö. Pian hän tähtäsi ja ampui lintuparvea joka hajaantui. Täällä ei ole mitään nähtävää ja meni polttamaan röökit loppuun. Linnutkin alkoi hiljalleen tokenemaan tärisevästä kokemuksestaan.


Röökit oli jo palanu loppuun kun tunnin kuluttua lintuparvi tuli pihalle. Siellä ne päivysti pari päivää ja räksytti toisilleen impaten satunnaisia huumejäämiä. Välillä päällikkö kävi noukkimassa kuolleita lintuja katolta haisemasta ja järjesti vuoron polttamaan lintuja.


Sitten tuli tarkastaja. Käänsi termostaatin täysille ja sanoi että kaasut palaa täydellä volyymillä. Ei tartte säästää energiaa. Aivan juu. Nipahtaneet linnut kuoli pakkasiin odotellessa annoksiaan joita ei koskaan tullut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huumesotani

Tussauksia