Huumesotani

 

Huumesotani



Kun sain laajakaistaverkon kotiin noin 2003 huomasin että vertaisverkoissa ja googlessa on samoja elementtejä. En tajunnut että maailma voi näyttää niin korruptoituneelta ja kirjoitin googleen tor verkon konseptin ja ne varasti sen. Pimeään verkkoon yhdistyi elementtejä emulesta ja googlesta. Laitoin lähes heti ydinräjähdyksen kuvan tietokoneeni taustakuvaksi. Tämän takia minulta jäi Irakin sodan mielenosoitukset välistä.

 





 

 

Saan Canarian reissun päätteeksi mykoplasman joka aiheuttaa kuukausien keuhkokuumeen. Jään koulusta jälkeen ja keuhkot arpeutuvat. Lääkäri sanoo seuraavan keuhkokuumeen voivan tappaa minut.

Pääsin Espoon Järvenperän yläasteen läpi juuri ja juuri Ruotsin 5 numerolla joka selvis viimisessä tuhannen sanan sanakokeessa jonka pänttäsin ja kokeen jälkeen unohdin. Olin myös lintsannut kaikki 8 luokan liikuntatunnit kun minulle piestiin aina puukäsiä ja ties mitä. Kerran lätkää pelates pelkäsin murtavani selkäni kun selkäpuolelle hihojen kautta pujotettiin pelimaila ja mua tönittiin jäällä jne. Turhan usein Anton löi minulta ennen oppituntien alkua ilmat pihalle. 9 luokalla menin taas liikuntatunneille ja numeroni laski. Alkoholi ja tupakka alkoi yläasteella maistumaan, jota ei kotona katsottu hyvällä. Minulta otettiin viikko ja kuukausirahat useiksi kuukausiksi pois koska en käytä rahojani järkevästi tai sitä on liikaa. Aloinkin sitten tekemään kiljulla bisnestä 5€/0,5l jolla rahoitin tupakointia ja ryyppäämistä. EU lobbaa 80% viinaa Suomen markkinoille.


Aloitan sissisodan verkossa tyranniaa vastaan. Luin tähän aikaan paljon Sven Hasseleita. Saksalaiset olivat kovia sotilaita. Mein Kampfista tuli harmillisen viraali aikanaan. Onneksi natsit hävisivät ww2. Kiinnostukseni Hitleriin syntyi osittain siksi koska luin Stalinin elämänkertaa kirjaa puoleenväliin siihen asti kunnes hän ajatteli Hitlerin neroksi. En lukenut kirjaa loppuun. Ehkä keskitysleiriltä karannut Stalin ja WW1 kaasunaamariviiksillä varustettu Hitler eivät kumpikaan ole vastaus mihinkään. Harmi että Roosevelt kuoli ennen WW2 loppua kun hän tuki Neuvostoliittoa. Truman pommitti ydinaseilla Japaniin ja aloitti vihollisuudet NL kanssa.

Eräs kesäloma meni valvomiskisoja irkissä. Voitin usein kun kofeiinin voimalla valvoo neljättä vuorokautta alkaa tulla aistiharhoja ja hysteeristä naurua ja jumitusta.

Googlella löytyvillä hakkerointisovelluksilla oli jännä kikkailla. Tein niillä troijalaisia joita levitin vaihtelevalla menestyksellä. Opiskelukaverin vanhemmat uhkasi poliisilla kun spämmäsin niille goatsee kun ne oli verkkopankissa. Operaattori sulki mun netin kun skannasin IP osotteita joissa ei ole palomuuria. Luulivat että lähetän roskapostia. Lopetin harrastuksen ja netti palautu. Yritin tehdä huonolla menestyksellä piraateilla kauppaa. Myin vaan yhden Vietcong pelin röökiaskin hinnalla opiskelukaverille.

Harrastin airsoftausta pari vuotta aseena M16 A2.

Halusin opiskelemaan datanomiksi ammattikouluun että voisin selvittää tämän keissin mutta vanhemmat pakottivat lukioon ja pelkäsin ottaa yhteyttä poliisiin. Kikkailin silloin googlella löytyvillä hakkerointisovelluksilla. Minua kiinnosti silloin vielä vasenlaita mutta kallistuin kuitenkin sitten oikeistoon. Tähän liittyy nuorisoporukka joka sai hasiksen näyttämään todella korruptoituneelta substanssilta, joka johti jyrkkään huumevastaisuuteen. Myöhemmin selvisi että kyse oli huumepoliisin päällikön Aarnion tuttavista. Radikalisoiduin äärioikeistoon ja sitä musiikkia löytyi tuhansia albumeita.  Aikomus oli kyllä alunperin katsoa löytyykö sieltä millaista vallankumousajattelua ja jos soluttautuisi samalla. 

Olin näihin aikoihin uploader suomalaisella torrent sivustolla nimeltä datamoon. Rippailin dvd leffoja nettiin nimimerkillä Lattynaama ja julkasut nimellä Laama. Poistin kaikista dvd julkasuista hepreankielentekstitykset. Minulle jäi epäselväksi kaadettiinko datamoon sen takia että uppasin sinne äärioikeanlaidan musiikkia ja tilalle perustettiin banned403 jonne en saanut inviteä. Eikä homma purkautunut mihinkään suuntaan.

 

Sissisota verkossa jatkui tälläisen musiikin tahdissa.

 Turhautuneena purin turhautumistani yhteen kundiin jota parin muun tyypin kanssa ruoskittiin kepeillä jalkoihin. Tämä on varmaan törkein rikokseni. Hirveä taakka kantaa. Vaikea kuvitella miltä se on tuntunut. Sanoin tälle kundille hakatessa että mä korvaan sen kaiken kun joskus selvitän asiat. Satelliitit kuvaa maailmaa eikä tee rikoksille mitään. Sitä se kai oli. Syvää vittuuntuneisuutta maailmaa kohtaan. Syytön kärsi.

Nimettiin joku keski-ikäine äijä pesukarhuksi kun se tuli kiristämään meiltä kaljaa virkavallalla uhaten. Joku löi sitä pullolla päähän ja tää juoksi metsään muut mennen perään. Sieltä kuulu jotai huutoa ja menin sitten itekki kattoo. Siellä nää frendit pieksi sitä ja minäki sitten maihareilla potkin sitä peseeseen. Istuin kolmatta päivää tutkintavankeudessa eikä mua oltu tunnistettu. Yks kundi joka oli kans pieksemäs vasikoi kuitenki kaikki muut paitsi itsensä. Tuomiona törkee pahoinpitely. Päätettiin tää vasikka oikeudes todistaa porukalla kans syylliseksi.

Silloinen kaveri tutustutti minut yhteen muijaan ja hengailtiin samalla irkkikanavalla. 

Lukiossa perse alkoi vuotamaan ja koulu meni surkeasti. Lisäksi oksentelin jatkuvasti limaa. Luovuttiin hyvästä mustavalkoisesta hiirikissa Veerasta allergiatestin reagoitua kissaan. Lähdin 17 vuotiaana töihin. Yötyötä kreosoottipurkua Helsingin Stokkal timanttitöinä 10€/h kun työkaveri kiskoo satasen tunti. Vitutti ja viinaa kului. En tiedä onko perimäni vaurioitunut tuosta aineesta suojavarusteista huolimatta. Kreosootti imeytyy ihon läpi ja aiheuttaa syöpää ja perimävaurioita.





18 vuotiaana armeijaan miinanraivausajoneuvon kuljettaja ja EOD koulutus. Armeijassa tein toimeentulotukea myymällä venäläistä tupakkaa. Vuotava perse ja liman oksentelu haittasi todella paljon armeijassa oloa, mutta olin koko 270 päivää. Tarjottiin minulle C-papereita 6kk jälkeen mutta halusin suorittaa loppuun. 

Armeijan jälkeen tyhjän päälle koska firma Aputeam jossa olin tehnyt töitä ennen armeijaa oli väärentänyt  työpapereista alkupäivämäärää ja ne oli laittomat enkä saanut tukia. Kun yritin tätä selvittää niin sain vaan useiden satasien mätkyt. Kotona hiillostettiin jo muuttamaan pois vaikka he olivat osin vastuussa että jatkokoulutukset meni pieleen. Soitin Yli kahteensataan firmaan oppisopimuspaikkaa mutta 2008 laman aikaan kaikki oli menossa kiinni.  

Minulta ensimmäistä kertaa kuvattiin poskiontelot ja todettiin krooninen tulehdus, kystia ja rakkuloita. Kaikki poskionteloista leikattiin ilman nukutusta ja se oli hirveä kokemus. Liman eritys väheni huomattavasti, mutta refluksi pysyi.

Muutin Espoosta Pirkanmaalle muijan luo joka oli samoilla irkkikanavilla, kun lupailtiin opiskelupaikkaa putkimieheks mutta se meni pieleen. Luulin muijaa ikäisekseni mutta oliki kolme vuotta nuorempi.

Ainut miten minulle myönnettiin kelan tuet oli tehdä täyttä työvuoroo Ylöjärven kaupungille kiinteistönhoitajana eli 400€/kk. Täysin polkupalkka. Tein tätä 4kk 2vk ja sitten kun se loppui minulle sanottiin ettei minulle myönnetä enään kelan tukia koska 5kk ei täyttynyt. En saanut vieläkään tukia koska aputeam kusetti työtodistuksen. Käärin sätkiä raamatun sivuihin ilman filtteriä. Kela sulki konttorinsa 5minuuttia etuajassa ja lähdin ajamaan Espooseen mun -89 Micralla moottoritielle ja sytyttelin röökiä kun liittymästä kolmion takaa ajoi joku vanhempi nainen satasta kylkeen eturenkaan kohille. Jos en ois sytyttäny röökiä ja hidastanu se ois ajanu ovesta sisään. Rööki pelasti ensimmäisen kerran mun hengen.

Pääsin sitten kuitenkin opiskelemaan paperiteollisuutta Tampereella. 

Ostan Mitsubishi Carisma -97 MIG-###. Hemmetin hyvä auto. Ajan autolla Tre-Hki 180km/h ja vaihdelaatikko hajoaa.

Selvisi että Espoon asunnossa huoneessani on ollut hometta. Porukat perustavat ragdoll kissalan ja minulla on epäilys että tämä video on osa sitä Amerikkalaista vainoa. 

 



 

Vuonna 2010 osallistuin Helsingissä gaypride kulkueen kyynelkaasuiskuun. Tarkoitus oli matkia äärivasemmiston edellistä iskua. Heidän motiivinsa oli koska kulkue on suomenlippujen takia liian nationalistinen. Me päätettiin että se on liian vasemmistolainen. Jäin kiinni ja vietin reilu viikon Pasilan putkassa tutkinnassa jonka jälkeen muutama päivä Vantaan vankilassa. Kun pääsin kotiin niin verkossa oli auennut portti kaikilta julkisen verkon pornosivustoista portti young klikillä reitti lapsipornoa myyville sivustoille.  

Vaihdan Carisman 600€-> Fiat Uno 88 330€. Käteen jäi 300€ opiskelurahaa. Hirveä ja vaarallinen pommi. Ajan leiman loppuun ja vähän päälle.

Ostan Nissan Primera -94 ZGB-344 1400€. Olisi pitänyt ajaa pitempi koeajo. Hirveä pommi ja moottorivikainen romu.

Vantaan Tikkurilassa joku äijä tuli loikkii ja vittuilee meidä ympärille. Vittu että voi ärsyttää. Yks natsi sai sen sitten kiinni ja hakkas sen päätä katukiveyksee hoilaten samalla tuutulaulua. Päästiin karkuun. Siit on voinu tulla ilkee vamma. 

Tampereen pizpala grillillä kysyin lähi-idästä tulleilta pelaako ne kolikkopeliin sossumasseja. Olin itekki aika p-a. Mulla on muistikuva että ne yritti puukottaa mut ja siitä alkoi lyhyt joukkotappelu. Sillon siihen pizpalan grillil maalatattuun seinään taisi tulla se reikä kun Eppu löi pöydän jonku päähän. Ei jääty kiinni.

Kaasutusoikeudenkäynnissä oli syyte 88 pahoinpitelystä. Meille sanottiin että jos me ei tunnusteta kaikkia pahoinpitelyjä niin oikeudenkäyntikulut nousee satoihintuhansiin euroihin. Oikeudessa mä sanoin että kaikki korvaukset pitäisi antaa niille lapsille jotka altistui kaasulle. Tästä syystä epäilen ettei rosisvideoo rullattu mediassa edestakaisin. Puolet korvauksen saaneista mielestäni kusetti edes olleensa paikalla. 

Myyn Primeran 600€ edelleen moottorivikaisena ja annan mukaan 10litraa teollisuuspirtua ja varastetut kaiuttimet. Auto päätyy välikäsien kautta Jyväskylän Setan puheenjohtajan käsiin katsastamattomana. 

Ostan Peugeot 106 -93 500€. Hyvä auto ja herkkä kytkin. Moottori hajoaa käytössä.

Ostan Mazda 353 -95 550€. Hyvä auto mutta kohtaloksi päätyi nastattomat talvirenkaat kesäkäytössä ja liukui kuin pulkka sateessa hätäjarrutuksen tehneen kuorma-auton perään Kehä 3/Tuusulanväylä liittyymässä.

Ostan tutulta rengasasentajalta Farkku Volkswagen Golfin ja siinä on niin helvetin huonot renkaat että sillä on vaarallista ajaa. Myyn auton nopeasti pois

 Tais olla vappu kun oltiin natsien kans liikkeel ja bussiin tuli joku musta mimmi. Näytti että natsi alkaa huutelee. Menin sitte mimmin vieree ja pussasin sitä kai poskelle ja sanoin etten oikeesti oo rasisti. Natsit tais hävetä tilanteen hiljaseks. Taiteidenyöt yms oli noide rähinän etsimis aikaa. Mun tarkotus kulkea mukana ja keikoilla lähinnä kuvaamassa sitä touhua. Darras soiteltiin prepaid liittymistä numeropalveluihi eri maahanmuuttajille ja sanottii että niide pitää tulla poliisiasemalle tai karkotettu.

Järjestin natsien asesepälle Anssille salpietaria ruudin valmistukseen. Rikkiä heiltä oli valmiiksi. He puhuivat sarjatuliaseiden valmistamisesta.

Tulen johtopäätökseen että Eläkeläiset - Humppa-arvoitus biisin vastaus on Cristoffer Columbus joka sairasti kuppaa. Lähetän tämän vastauksen Eläkeläisten bändille sähköpostilla ja joku taho hakkeroi heidän forum-sivut.

Kävin lukemassa Tampereen kirjastossa Aamulehden mikrofilmiä päivältä 3.3.93 jossa oli artikkeli kuinka Auschwitzin uhrimäärää on liioiteltu neljään miljoonaan, miljoonasta.

2012 minua potkittiin päähän natsien toimesta koska olin tilannut niiden natsikerholle pizzan ja joku hakkas sen ulkomaalaisen kuskin. Poliisit paikalle ja myöhemmin kerho suljettiin. Ne syytti siitä mua. No pääsin niistä sen ansiosta eroon. Tommosilla sitten on varmaan taipumus järjestäytyä sellaiseksi elävä-kuollut eli zombie-puolueeksi. Menin sairaalaan koska pää oli turvonnu ja sain epilepsiakohtauksia. En saanut edes saikkua, päätä ei kuvattu, todettiin vaan aivotärähdys ja takaisin töihin. Menin tekemään opinnäytetyötä pahvitehtaalle. Sain työn tehtyä mutta työkaverit oli niin pettyneitä että mut oli hakattu että en voi tehdä enään töitä siellä. Kohtaukset loppuivat noin kolmannella viikolla. No minä yritin kuitenkin todistaa että kykenen töihin ja tein aivan tajuttoman määrän ylitöitä ja ylimääräisiä askareita kuten kehitysehdotuksia. Sitten minulle annettiin palkaksi potkut ja koko tehdas sai sen parin päivän potkujen aikana 2000€ bonuksen. Minulta jäi pari päivää puuttumaan etten saanu sitä. Minulla meni sitten lopullisesti välit pomoon mutta mitä tekisin. Kun valmistuin paperiprosessin valvojaksi ja lähdin natseista muija jäi hengailemaan natsien kanssa, tiet erkanivat.

Ostan Ford Fiestan -88 900€. Hyvä auto.

 2013 alkuvuonna olin erittäin masentunut koska en tiennyt miten saisin sivustot suljettua ilman kaaosta. Minulla oli kolme vaihtoehtoa: luoti päähän, heroiinia tai sitten nauraisi edes kerran kannabiksen avulla. Tilasin pimeestä verkosta gramman kannabista ja se trippi muutti kaiken. Helpotti huomattavasti kroonista ahdistusta ja näin mahdollisuuden tulevaisuuteen. Luin kolme vuorokautta hamppufoorumia ja mietin miten se kasvi voi olla laiton. En tajunnut millään. Kokeilin vielä sieniä ja 4-aco-dmt huumetta. Tripit laajensivat tajuntaani. 

 

4 päivää 4-aco-dmt tripin jälkeen koin töissä jotain psyykkisesti mullistavaa. Ihankuin aivoni olisivat resetoituneet. Ihan kuin minun päähän potkittu aivovaurio olisi löytänyt uudet hermoyhteydet. Itkin ja nauroin monta kuukautta käsitellen psyykettä ja buustasin kukalla. Olin myös ajoittain itsetuhoinen paineiden takia. Laihdutin 125kg-->85kg puolessa vuodessa ankaralla dieetillä ja treenillä. Natsit stalkkasivat minua ja sekin aiheutti suurta stressiä. Kun olin kokeillut 4-aco-DMT tutkimuskemikaalia ensimmäisiä kertoja olin varma että Suomen päihdepolitiikka on omalla päihteitä tutkimattomuudellaan jäänyt erittäin oleellisista tiedoista vaille, kuten moni muukin taho tässä maailmassa.

Työt tehtaalla oli vähän vääntämistä. Pääluottamusmies kampanjoi kaasutuksesta asti minusta paskaa seläntakana. Sain potkut kahdeksi päiväksi ettei minulle tarvi maksaa tuotantopalkkioo jne. Tein kuitenkin aivan tolkuttoman määrän töitä ja tein kehitysehdotuksia, joita otettiin käyttöön. Se ei kuitenkaan riittänyt. Tehtaanjohtaja heitti amiksen työnhaku paperit roskiin ja kun kyselin koululta miksei sieltä ollut hakijoita niin hakemukset löytyi. Jätepisteellä ollessani minulle sanottiin ettei minua ole varaa palkata mutta palkattiin insinööri tutkimaan voiko jäteasemaan nostaa puolenmiljoonan investoinnilla puolimetriä lattiasta. Lisäksi jäteasemasta tehty päättötyö takavarikoitiin "salaisena" ja minun paperit heitettiin repijään. Ehkäpä edelleen tekemäni käyttöopas roikkuu paalikonehuoneessa. Jännä miten juoposta tulee silloin viimeistää toisenluokan kansalainen kun lopettaa juomisen ja alkaa sauhuttelee sillä seurauksella että alkaa muuttaa elämäntapoja terveellisimmiksi. 

Olin kuitenkin niin vitun stresseissä välillä että kerran ajoin töistä Fiestallani Nokian metsään ja vedin puutarhaletkun pakoputkesta auton ikkunasta sisään. Käynnistin auton ja ajattelin että kuuntelen radioo samalla kun kuolen. Radiosta tuli Iron Maiden - Fear of the dark biisi. Aloin pelkää kuolemaa ja jäin henkiin.

 Olin irc ryhmän kanssa viettämässä iltaa ja istuttiin parvekkeella ringissä. Sanoin että lähdetään rakentamaan tarinaa sana kerrallaan. Maalari, maalaa, avaruudessa, ja sitten yks Jamppa sanoi "pikkupilluja".  Mietin että kuulosti oudolta ja hän alkoikin stressaamaan itseään ulos kaapista ja minä hiillostin häntä jatkamaan. Hän puhuikin ongelmaansa normipuheen kontekstissa ulos ja vaikutti että hän olisi valmis jopa murhaamaan minut ettei jäisi lapsiinsekaantumisesta kiinni. Minä sanoin kylmästi että satelliitit näkee hänet.

Joku kantaa kiviä parkkipaikalleni työaikoinani. Jotku naapurit lällättelevät ollessani syyssaateessa rapun lasioven takana ja juoksevat karkuun minulla unohtuu avaimet noutoruoan aikana. Sisäpihalta leikkipaikalta kuuluu päivittäin suunnatonta lasten huutoa asuntoni sisään.

Asuntoni yläkerrasta kuuluu melkein joka yö aikuisen huutoa vauvalle ja vauvan itkua. Minusta kuulosti että se hakkaa sitä vauvaa vasaralla hiljaseks. Soitin suoraan lastensuojeluun enkä poliisille. Soitin ilmeisesti väärästä asunnosta koska talkkari moitti tekoani kun kerroin siitä.

Seinänaapurit soittaa poliisiratsian asuntooni kun tarjoan juhannuksena kannabista. Poliisit teki kotietsinnän kun olin töissä.

Lopetin Aku Ankan tilauksen kaksi vuotta aiemmin ja edelleen Aku Ankan lehtimyyjät soittelee viikoittain vaikka kiellän niitä soittamasta. Se tuntui törkeältä häirinnältä.

Tapasin erään mies henkilön joka tunsi naisen joka oli subutex koukussa. Kyseltyäni naiselta miten päätyi siihen tilanteeseen hän sanoi että hänen sukulaisensa käytti häntä hyväksi ja tämä henkilö tekee töitä perussuomalaisten hierojana. Päätin mies henkilön kanssa että hoidamme molemmat seksuaalirikolliset pois päiväjärjestyksestä.

Minulla on epämääräinen suhde työkaverin kanssa. Saan häneltä naamaan rupia kun nuolin hänen tautista pillua. Ei ole jälkeenpäin oireillu lainkaan.

Työt pahvitehtaalla loppui elokuussa 2013 kun koulutin tehtaan siivoojan paikalleni pakkauslinjalle ja lähdin Goalle. Oli tarkoitus hommaa siellä läppäri ja tehdä jonkinlainen vallankaappaus siellä Suomesta viranomaisilta piilossa. Paikallinen hasis kuitenkin käynnisti minulla ääniä päässä ja viikon aikana oli tonni kadonnu ja minut otettu talteen johonkin kristittyyn kartanoon. He auttoivat minut takaisin Suomeen.

 

Suunnittelin aluksi että antaisin tiedot suoraan huumepoliisille mutta ajattelin että se johtaa vain ongelmiin ja tiukkaan sensuuriin joten päätin yrittää jotenkin saada tiedot medialle. Samoihin aikoihin tein valeoperaatiota että minun piti tapaamani miehen kanssa teloittaa nämä kaksi rikollista esimerkkinä.

 

Suomeen palattua syksyllä 2013 kun yritin laillistaa omatoimisella sotilasoperaatiolla luonnonpäihteet gandhimaisesti. https://psilosybiini.info/keskustelu/index.php?topic=1766.0 Tässä vaiheessa aloimme hommaamaan asetta rikollisten teloittamiseen. Kerroin myös ircissä miten suunnitelmani menee pieleen jos black market reloaded tai silkroad suljetaan. Se oli uhkapeliä jossa odotin että verkossa tapahtuu seuraava siirto että voin antaa tiedot Radio Rockille jonka kanssa olin aloittanut chättäämään. Sitten silkroad suljettiin. Kerroin samantien radio rockin julkiselle seinälle jonku viestin ihmiskokeista ja gladiaattoritaisteluista.

 

Kylmänsodan aikaiseen Amerikkalaiseen huumepropagandaan, joka oli jäänyt päälle kylmänsodan päätteeksi. Mikään ei tulisi muuttumaan Amerikkalaisessa todellisuudessa. Otan esimerkiksi liitteet videopeli Call of Duty – Modern Warfare 3 vuodelta 2011. Multiplayer pelimuoto ilman vastustajia paljastaa aivopesumekanismeja.





Miljoonia ihmisiä tavoittanut peli sokaistutti ensisilmäyksellä kun sen näki upoten peliin. Näin muistelisin.


Olin vielä epävarma uskallanko luottaa Suomen mediaan joten lähetin lyhyen elämänkerran radio rockille. Katariina Souri sanoi talkshowssa jotain jumalaa leikkivästä kirjailijasta ja radiossa sanottiin Kiinan olevan kiinnostunut jutuistani. Tässä vaiheessa päätin paljastaa Radio Rock radiokanavalle 2013 suoraan lähetykseen aamulla hakkeroimastani tiedosta julkisesta verkosta.  ”Julkisesta verkosta löytyy young klikkiä klikkaamalla portaittain etenevä systeemi joka päättyi lapsipornoa myyville sivuille. Kerroin myös ne kaksi seksuaalirikollista. Täältä löytyi Epsteinit ja Trumpit. Se oli oikeasti skitsofreenistä. Käytin hakkeroimiseen Ukrainalaisia proxy servereitä. Ilmeisesti tämä johti osaltaan tapahtumiin Ukrainassa. En tiedä EU:n roolia asioiden peittelyssä.

 

Pyysin samantyylisiä oikeuksia kuin Alexander Shulginilla. Pyysin myös kaasutuksesta velkoja anteeksi mutta tämä ei vissiin sitten millään sopinut. Minulta jäi puuttumaan juuri ne 5000€ joilla olisin ostanut 500BitCoinia 10€/kpl.

2 viikkoa vuodosta minulla tuli burnout kun kukaan ei ottanut yhteyttä. Löin nyrkillä vessan peilikaapin rikki ja sotkin sillä verellä olohuoneen seinän. Naapurit joille aiemmin tarjosin kukkaa ja soittivat poliisille..  soitti poliisille ja tulivat niiden kanssa asuntooni esittämään kaveria vaikka minusta lahojen seinien kautta kuului säännöllisesti niiden solvaamista enkä muuten ollut vapaa-ajalla niiden kanssa tekemisissä, kun eivät halunneet. En saanut selitettyä poliisille tilannettani ja luulin että poliisit vie minut asemalle jutulle. Poliisit veivät minut mielisairaalaan mutta eivät sanoneet hakkeroinneista mitään. Tuolloin salasin henkilökunnalta kaiken paitsi huumeiden laillistamisen koska epäilin etten pääse koskaan enään kotiin. Minulle merkattiin psykoottinen häiriö ja minua hoidettiin sieniriippuvaisena liian myönteisen suhtautumisen takia. Lisäksi minuun injektoitiin "vitamiineja" deliriumiin.

Sairaalassa ollessani Fiestani on luvatta käytössä ja se kolaroidaan. Saan tietää asiasta vakuutusyhtiön kautta viikkoja myöhemmin kun poliisi ei viitsinyt ilmoittaa mitään. Kävin sitten myöhemmin poliisin kuulusteluissa miksi autoni oli luvatta käytössä eikä poliisia kiinnostanu mikään muu.

Olin hieman psykoosissa koska maailma oli niin lähellä vaan minun varassani ettei syty sotaa ja huumeet laillistettaisiin. Ehdotin tuolloin blogissani että sadistisille pedofiilileille tehtäisiin ihmiskokeita. Vedin kaiken tekstin tässä vaiheessa pois verkosta.  Myös uusnatsit olivat tehneet feikkitunnukset pilatakseni suunitelmani. En osaa sanoa miten se vaikutti asioiden etenemiseen, se päättyi siihen kun natsi soitti videopuhelun ja heilutteli valehuumekaupasta huijaamansa satasta. Jälkeenpäin ajatellen voisi ajatella että he olivat tapahtuneiden jälkeen vähä vainoharhaisia. 

Minulla on oikeudenkäynti siitä kun naapurit soitti poliisit. Samaan nippuun laitetaan tor-verkosta aiemmin keväällä tilaamani 6g kannabista ja 3,5g sieniä. Kotona taisi olla noin 10g juhannuskukkaa. Oikeus määrää muistaakseni 1400€ sakot. Huhhu.

Huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio pidätetään korruptiosta ja huumekaupasta.

Kataisen hallitus lahjotaan googlen miljardi investoinneilla serverikeskukseen.

Janukovic sanoi että Ukraina lopettaa yhteistyön Lännen kanssa. Maidanin mellakat. Venäjä hyökkää Krimille. Iran twiittaa että Obamaa vastaan on tehty terrori-isku. 

EU maksaa 50€ ruokakaupan lahjakortin veripankkinäytteestä.

Maksoin kaasutuksesta tulleet 14 000€ sakot kukkaa kasvattamalla ja siihen meni reilu vuosi.

 

Törmäsin tähän stalkkeri natsiin Eläkeläisten keikalla Helsingissä 2014/5. He varmaan näkivät minut mutta eivät puhuneet mitään. Puolessatunnissa lavalle suihkutettiin kyynelkaassua ja natsit katosi paikalta. Minä kuuntelin keikan loppuun.


Koska tilanteeni oli mahdoton mennä töihin siinä vaiheessa pääsin mielenterveyssaikulle ja aloin polttelemaan kannabista ja olenkin elämäni voimissa. Päihdehoitaja Johanna Riekkola tosin sanoi että he voisivat antaa minulle kourat täyteen bentsoja ja lähettää kotiin mutta kokeillaan terapiaa. 


Keväällä 2014 minut yritettiin myrkyttää ensimmäisen kerran ja viilsin kyynärtaipeeni auki ja kirjoitin verellä olohuoneen seinään ”Ukko kävi täällä”. Minulle annettiin bentsoksi väitetty pilleri jonka jälkeen kuulin 3 päivää ääniä päässäni jonka jälkeen söin sieniä että äänet lakkaisi. Kolmantena yönä luulin että se ei enään ikinä lopu ja yritin päästää itteni pois. Olin nähnyt sienissä Ukkoa muistuttavan hahmon taivaalla ja päätin sitten myöhemmin jo tripin ollessa ohi sen olleen siinä. Vaikka verta tuli kunnolla se lakkasi ja nukahdin. Herätessä äänet olivat jo lakanneet. Kyseinen pilleri oli jokin tuntematon tutkimuskemikaali? Tämä oli viimeinen kerta kun sienet toimivat vuosiin kun minulle määrättiin sellainen lääkitys joka blokkaa sienet. Lisäksi psykiatria kielsi minulta rauhoittavat koska he eivät uskoneet myrkkypilleriin. Myrkyttäjä kaatoi puskani tikit nähdessään.


2014 Minulla oli tikit vielä kyynärtaipeessa kun tapasin tulevan vaimoni Ilonan Tampereen keskustassa. Sanoin että me ei voida tapailla jos hän ei kestä alkoholia. Ei kuulemma ongelmia. 

Luulin ettei minulla voi mennä luottotiedot ja jätin vuokrat maksamatta ja otin pikavippejä joilla juhlittiin muijan kanssa. Kun minulle tulikin häätö muutin hänen luokseen. Eräänä päivänä mentiin ruokkimaan sorsia läheiselle järvelle paketillisella kaurahiutaleita. Siellä oli nokaton sorsa ja jouduin lähes paniikkiin. Muija ei kai nähnyt sitä. Minun olisi pitänyt tappaa se sorsa, mutta en tehnyt mitään. Epäilin että se on joku amerikkalainen stalkkeri tai joku muu sorsamurhaaja joka traumatisoi ihmisiä. Pelkäsin että se rikkoisi mediahiljaisuuden osaltani ja jätin vastuun seuraavalle.

2014 minulle työhaastattelussa luvattu kesätyö tutulla pahvitehtaalla perutaan päivää ennen työpäivää. Kun kysyn mihin vuoroon menen, sanottiin ettei minua enään palkata, ei tarvi tulla. Pakko mennä terapiaan valittamaan surkeaa elämää. Lisäksi reputin medianomi ammattikorkeakouluhakemuksen. Sitten minulla alkoikin injektioista ripuli joka ei loppunut vuosiin enkä voinut sen takia enään hakea opiskelemaan.

2014 juhannuksena minulle näytettiin avaruudesta taivaalle hologrammi koukkunokkaisista taivaalta kurkkivista figuureista, jonka aikana puhuin hologrammille ääneti pyytäen eräältä kundilta anteeksi jota hakkasin teininä. Kun pilvet alkoivat muodostaa kuvioita sanoin vahingossa jotain jonka jälkeen sekosin, koska en tiennyt kuka oli teon takana.

Olin osittain varmaan psykoosissa koska kukaan ei ilmoittanut minulle mitään mutta olin varma että minua seurataan. Käytin rahaa kunnes perintä alkoi muistutella maksuista ja tajusin että minulla voi mennä sittenkin luottotiedot. Muutin kotoani muijan luo kun vuokrat oli rästissä.

Sipilän kristitty fasistihallitus aloittaa korruptoituneen taipaleensa.

Olinki lihonut puolessa vuodessa injektioista johtuen 85kg-->130kg. Lääkäri intti kovaa vastaan ettei lääkkeessä ole mitään vikaan.


Surffailtuani eräällä sivulla syksyllä 2014 törmäsin hakusanaan nightmare fuel ja kopioin tekstin yahoon hakuun ja lisäsin perään illuminati. Ruudulle tuli noin kymmenen kuvaa joista tämän kuvan inspect element osiosta löytyi linkki aasialaiselle lapsipornosivustolle. Sivuston nimi oli up . pandoravote . org tai joku vastaava.



Olin jo ilmoittamassa sivustosta, kun siihen oli jo reagoitu. Yahoon yhteys kuvaan oli katkennut eli se oli jo tiedossa. Jätin asian ilmoittamatta tässä vaiheessa ja sivusto jäi ilmeisesti syötiksi. Trumpin vaaleissa sanoma Kiinalaiset raiskaavat Amerikkaa suututti minut ja epäilin jopa ansaa. Soitin supoon ja ilmoitin sivustosta, josta minut ohjattiin tekemään krp:lle kirjallinen ilmoitus. Julkisuuteen ei sanottu taaskaan mitään ja Trumpista tuli presidentti. Eikä minuun vieläkään oltu otettu yhteyttä.





2014-2015 aikoihin minulle pakotetut lääkeinjektiot Zypadhera (ZupAdIhra) ja Abilify (AbilityFyi) alkoivat aiheuttaa mahan sekaisin menoa. Nukuin myös erittäin huonosti. Menetin ajokyvyn, uniongelmat, kuulo-ongelmat ja kyvyttömyys keskittyä lukemaan kirjoja. Psykiatria piti minua harhaisena vuosia eteenpäin koska tiedostusvälineet ei kertonut totuutta oikeasta narratiivista. Olin 2013 laihduttanut 125kg-->85kg. Erikoislääkäri Aira Kalliokangas-Olli kun väitti ettei lääkkeissä ole ilmoituksista huolimatta mitään sivuoireita lihoin lääkkeiden ja niistä tulleiden oireiden takia 130kg painoon. Kuulin vuosi diagnoosin jälkeen että minulle on merkattu paranoidinen skitsofrenia joten en ollutkaan vaan terapiassa. Minuun ei uskottu.

 

Eräänä iltana surffailin ja sain taas vainun mutta en muista mistä se alkoi. Aloin seuraamaan epäilyttävää polkua ja päädyin raiskaushuumeverkkomarkettiin. Siellä oli Toys´r´us logo ja viikon päästä kyseinen lelukauppa lopetti toimintansa. 


Natsi joka stalkkasi minua 2012-2014 ja epäily kaasutus Eläkeläisten keikalta sai tuomion Helsingin asemanaukion hyppypotkutaposta. Hän kertoi nuoruusaikoina kuinka hänen isänsä oli pankkirosvo joka kuoli putkaan ja saalis katosi. Kyseinen natsi etsii vieläki sitä markka-aarretta. Kun pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamista alettiin käsitellä oikeudessa ne vertas itseään moottoripyöräkerhoon joka oli muistaaksi Canonball tai Bandidos. Vähän myöhemmin oikeudessa alettiin käsitellä näiden moottoripyöräkerhojen lakkautuksia myös.

Annoin sairaanhoitajalle pulmapelin jonka olin muistaakseni sabotoinut nuorena sillee ettei sitä voi ratkaista. Heh.


Ostin Renault Clion SIZ-776 1400€ autokaupasta. Myyjä sanoi että auto on hyvässä kunnossa kun kolisevat koiranluut ja bugaava vilkkuviiksi vaihdetaan. Vien auton Autoasi korjaamolle jossa vaihdettiin koiranluut ja vilkkuviiksi asiakkaan pyynnöstä mutta viat jatkuivat. Vetoakseli murtui moottoritiellä ja kolina kuului siitä. Vilkkua korjattiin vuoden tai kahden aikana asiakkaantoiveesta varmaan kahellatonnilla ennenkuin ne paikansi itse vian. Vittu miten kallis auto. Romutin sen kun sen ovet meni itsekseen lukkoon eikä auennut enään.


Olin ottanut yhteyttä myrkyttäjääni että saan myytyä vähän kukkaa, kun minulla ei ollut ketään kontaktia ja tarvi rahaa. Hän olikin sitten ainut kenen kanssa hengasin. Hän yritti sitten vaatia hyvänä jätkänä sadosta 100g kukkaa ilmaiseksi itselleen. Sanoin tässä vaiheessa miten se myrkytys eteni. Hän kertoi pillerin aineen mutta en muista mikä se oli. Sanoin ettei hänen tarvi olla bestman häissä. Vaihdoin bestmanin naapuriini joka sanoi häiden jälkeen että hänen teki mieli pilata häät.


2017 Häämatka oli kohteena Praha ja matka oli perseestä. Ripuli oli edelleen, reidet oli hiertyny verille kävelystä ja minun nielu turposi Red Label viskistä melkein umpeen. En menny lääkäriin ja turvotus alkoi laskea kolmantena päivänä. En tiedä oliko kyseessä myrkytys vai tuoteväärennös. Vaimo valitti että matka on pilalla jos ykskään päivä makoillaan hotellilla. Matkalta tuotiin tuliaisiksi hunajaviiniä. Matkan jälkeen tein 25 litraa hunajakotiviiniä. Vaimolla taisi jäädä putki päälle. 2018 vaimo sammui lähes päivittäin minne sattuu ja kuseskeli housuihinsa. Hän oli psykoottinen. Jouluna mentiin sukulaisille jouluaterialle niin vaimo sammui joulupöytään kun oli salaa juonut ennen ruokaa viinit kaapista. Vaimo kannettiin autoon ja lähdin ilman syömistä ajamaan pitkää matkaa kotiin. Ennenkuin päästiin kotiin illalla niin vaimo heräilee sammumisestaan takapenkillä ja ehdottaa ensiksi mentäiskö alkon kautta. Kun kysyin hänen kaveriltaan mistä on kyse niin vastaus oli että vaimolla on piilevä alkoholismi josta kuulin ekaa kertaa. Hain vaimoa välillä putkasta ja hän hommasi kokkina varmaan kaikkiin Tampereen rafloihin potkut. Hänellä oli avoin seksisuhde psykiatri/pastorin kanssa. Kun yritin saada omasta terapiasta apua vaimon ongelmiin niin vastaus oli että tämä hänen seksipartnerinsa on myös vaan ihminen. En saanu vaimoa hoitoon eikä hän kai sitä halunnukkaan. Kerran hän oli vaatteet päällä suihkun lattialla märkänä mutisemassa jotain hulluja kunnes soitin ambulanssin, vaikka minulla oli puskat makuuhuoneessa. Lemmikit ei onnistunu avaamaan makkarin ovea ja vaimo lähti lanssin matkaan. Vihdoin se päätyy hoitoon. Mutta sairaalalta käskettiin hakemaan vaimo kotiin koska hän on vain kännissä ja kännissä ei pääse hoitoon tai he soittavat poliisit. Kierre jatkui. Kaikki säästöt meni vaimon viinin juomiseen ja minun oli vaikea saada edes sormusta häneltä häneltä pois. Seinäkello jossa oli numeroiden 11/23 kohalla teksti "Our Love Story", kellosta loppui paristot samana päivänä kun sanoin vaimolleni etten enään rakasta häntä enään ja viisarit pysähtyi tekstin kohalle. Lisäksi meidän häälahjaksi hommaama koira ei oppinut millään sisäsiistiksi ja tuhosi paljon tavaroita. Kun minä viimein sain kovan työn päätteeksi vaimon muuttamaan pois niin alkoikin jo tulla ensimmäisiä pikavippilaskuja osoitteeseeni exvaimon nimellä. Pian sossu vaati minua elämättämään exvaimoa koska 6kk avioero prosessi on kesken. Sain kuitenkin puhuttua oman sossuni kieltäytymään maksamasta senttiäkään. Appiukko joka oli työkaveri tehtaalla ei ollut sanonut kenellekkään tehtaalla koskaan terkkuja vaikka luulin että minulla olisi siellä odottamassa työpaikka jos tulisi paluu töihin.

 

Eron jälkeen ostin itselleni uudet verhot. Amerikasta etsyltä avaruusverhot joissa on avaruusNixon joka näyttää keskisormea. Jos olisin tiennyt että se on sotilassatelliitti olohuoneeseeni niin olisin ehkä jättänyt tilaamatta. Näihin aikoihin minun nieluni alkoi halvaantua lääkkeistä enkä pystynyt turvallisesti enään nielemään ruokaa. Söin varmaan kaks vuotta karkkeja nälkään imeskellen koska oli krooninen tukehtumisvaara ruokaa nieltäessä. Myös raa´at kanamunat ja rahka tuli tutuksi. Yhden mikroaterian syömiseen meni aikaa keskimäärin noin 40 minuuttia tukehtumisvaaran takia. Parin viikon välein valittamaan terapiaan lääkkeiden helvetistä mutta aina vastaus oli sama: Mesi Annala: "Vika ei ole lääkkeissä vaan minussa. Menisit lääkäriin."  En tiedä mitä valheita ne lääkärit ja hoitajat on levittäny minusta. Esimerkiksi Hervannan terveyskeskuksen lääkäri sanoi ettei Suomessa auteta minun ongelmissa, kun hain apua nielu-, kuulo- ja ripuliongelmiin. Lisäksi kasvatin kannabista röökirahoihin koska tulot olivat surkeat. Verorahoja oltiin injektoitu lihakseen 100 000€ arvosta kuolemantunnetta. Lisäksi minulla alkoi injektioista johtuva kesäkelien korvienlukkiutuminen aiheuttamaan kuulovaurioita koska voluumeja tarvi pitää kesällä kohtuuttoman kovalla. Univaikeuksiakin lääkkeistä muodostui kohtuuttomasti. Lääkärin mielestä on oikein kärsiä että saa kelasta helpommin rahaa. Helvetin psykopaatti se erikoislääkäri.

Ostan säästöillä PS4 pron huuto.net sivustolta mutta kyseessä on olematon tuote scam  enkä uskalla sensuurin takia ilmoittaa poliisille.

Käynnilläni isäni luona.. Isä poistuu asioille ja jään kaksin hänen vaimonsa kanssa. Pian hän sanoo hiljaisuuden jälkeen että presidentti Niinistön ja puolisonsa Haukion suhde on katolilaisen filosofian mukaan korruptoitunut. Tämä ahdisti minua paljon ja pitkään. En tiedä miksi hän sen minulle sanoi.


2019 Näin Witchery - Witchkrieg musiikkivideon ja tilasin niiden levyn Bulgariasta ebayn kautta. Kun levy oli Brysselissä matkalla Suomeen Notre Dame paloi. Sattumaako? En tiedä mutta se hermostutti minua. 

 




Kun Trump murhasi Suleimanin säikähdin, että minkä minä päästinkään presidentiksi vaikken voinut tilanteelle mitään. Soitin tuolloin Ajattara – Rauhassa kappaletta toistolla ja manasin Trumppia. En tiennyt että Trump oli tehnyt murhatyönsä juuri koronan alkuajoilla jolloin kyseisen biisin musiikkivideo säikähdytti minut. Ilmeisesti biisin voima oli niin voimakas että sotaprovokaatio jäi siihen.





Myöhemmin 2020 alussa minuun otettiin ensimmäisen kerran yhteyttä. Youtube RT (Russia Today) kanavan chat floodasi minulle tietoja omasta elämästäni. Minulla on siru päässä? Lol. Olinkin jo sitten alun jälkeen vähän rennompi. Minut huomioitiiin. Joskus on niin yksinäistä näiden tietojen kanssa. Sitten mainittiinkin korona. Ilmoitin minua vuosia hoitaneelle lääkärilleni että vihaan häntä ja lopetin lääkkeet vaikka väkisin.

Aloitan Folding@Home softan käytön joka antaa tietokoneen tehoja tieteelle hyväntekeväisyytenä sairauksien parannuskeinojen tutkintaan.

Lähistöllä asui kaksi idioottivasikkaa jotka yritti rangaista kun minulla ei ollu aikaa antaa ilmaiseksi kannabista. Yksi näistä vasikoista oli naapurini bestman jota olin kestinnyt ilmaiseksi kukalla. Kun poistin hänet kännykän yhteystiedoista hän lähetti yöllä minun nukkuessa viestin että ovat soittaneet ambulanssin ja poliisin asunnolleni, joita ei tullut. Minulla oli tuore sato kukkaa ja sieniä, joten ilman lupia olisi tullut varmaan kakkua. Olin pitkään sanonut katkaisevani siihen välit koska se puhu aina vapaamuurareista, litteestä maasta, vastusti rokotteita ja työssäkäyvät on lampaita, sitten sillä oli pimeä Jeesus fantasia itsestään. Sitten lopetin sen ja hän rankaisi. Toinen vasikka oli lyhyt tuttavuus joka kävi polttelemassa kotonani sauhua. Kun keskityin pari päivää chättiin enkä kestinnyt häntä hän lähetti viestin että mitens pärjään satojeni kanssa kun soitti poliisit kämpilleni, ei tullut.  

Mutsin mies riehuu ja räyhää kuukausitolkulla viinapsykoosissa enkä voi tehdä tilanteelle mitään. Poliisi on voimaton ja psykiatriselta äijä pääsee heti pois. Koska hän oli tullut uskoon ja viina oli loppu, se esimerkiksi rikkoi uskovaisten isovanhempieni maljakoita. Se paloitteli taaperoaikaisen lahjakeinuhevoseni ja paisko maalauksia jotka olin saanut palkaksi remppahommista. Se varasti myös isoisäni vanhan taskukellon aja odotan vieläkin saavani sen takaisin.


Aloin kirjoittamaan lyhyitä tarinoita ylös ja mikrodoussaamaan sieniä.

 


 Röökissä on muunmuassa vetysyanidia jota natsit käytti ZyklonB myrkyssä.


Trump näkee asuntooni staffinsa kanssa. Miten? Hakkeroitu yhteys? Ehkä. Fox news puhuu minulle  ja keskustelu etenee siihen että pyydän Pohjois-Koreaa Pommittamaan puoleen väliin matkaa varoituslaukauksen ydinkärjellä muovijätelauttaan. En tiedä toteutuiko. Fox jatkaa ja Trumpilla on ralleja. 

Google translatorissa on piilokieli jos kirjoittaa heprean osioon englantia väärinpäin ja kääntää englanniksi niin siellä on kontekstikieli. Esim nykään jo muutettu yenom - hell. Tämä löytyi kun McAfee lähetti puhelimeeni päivityksehdotuksen joka korvaisi f-securen tilauksen. Kokeilin sitten translaattoriin kirjoittaa eefacm ja se tarjosi vastaukseksi aipac (American Israel Public affairs committee), nykyään "I will follow you". Tämän jälkeen McAfeesta annettiin pidätysmääräys ja hän kuoli vankilassa. 

 

Kesällä 2020 varmaan lääkkeettömyys ja sienien mikrodoussaaminen aiheutti sen että naapuri soitti kesken rituaalien poliisit viemään sairaalaan. Kun poliisit veivätkin minut aseman sijasta sairaalaan jouduin melkein paniikkiin ja minut laitettiin TAYS eristyskoppiin. Siellä ei toiminut radio ja huoneessa oli peukalon kokoinen ötökkä jonka epäilin olevan signal jammeri. Siitä tuli varmaan kiva huonepakopelivideo, luulin että minut hakkeroitiin sinne kuolemaan. Pitkäniemen sairaalassa pakotettiin xeplion (XEpisodeLion) injektio. Karkasin sotimaan ja poliisit hakivat minut lukkojen taakse uudestaan. Lemmikki käärmeeni oli kolme viikkoa ilman vedenvaihtoa koska lääkäri ei päästänyt käymään kotona vaikka olin jo kunnossa. Selvisi onneksi hengissä. Sairaalassa olon aikana instagramiin vuoti kuvia Trumpin ja Epsteinin epäilyttävistä mikä vahvisti heidän olevan todennäköisimpiä syyllisiä netin tiettyyn korruptioalueeseen. Sekä kuva Michael Jacksonista joka näytti elävän lasisessa laatikossa. Sairaanhoitaja Pentti kyselee kielloistani huolimatta lähes päivittäin saako hän soittaa tipotielle terapeutilleni että saa kysellä mitä oon siellä puhunu.  En näyttänyt henkilökunnalle kuvia enkä tallentanut niitä. Tähän aikaan instagramissa ei vielä sensuroitu #cocaine jossa oli tuolloin muistaakseni 400 000 kuvaa ja videoo. Minulta otettiin ajokortti pois kun minulla näkyi THC seuloissa 6 viikkoa. Whatsapp sovelluksen automaattinen tekstisyöttö syöttää loputtomiin lausetta: "Epäonnistunut suuruudenhullu..." Sanon sairaanhoitajalle että voin järkkää jokaiselle Niemen työntekijälle tonnin verkkokaupan lahjakortin. Pääsen päivän etuajassa kotiin.

Tämä Trump, Epstein kuva on ilmeisesti feikki ja tyttö on Ivanka Trump. Löysin sen duckduckgo hakukoneella kirjoittamalla "Trump Epstein". Se on myös eri kuva kuin instagramiin vuodetut muut kuvat. Näytti tarpeeksi epäilyttävältä tähän. Sitä ei kuitenksaan ole poistettu miltään palvelimelta niin seki on epäilyttävää.

 

 


Syksyllä 2020 verhot huumaavat minut kuukausiksi, mutta hoidan työni. Teen kaavoja ja laskelmia reaaliajassa etenevän ohjelman kanssa. Tätäkö on matrix. Teen kaaviot psyykkeen avaamiseen eli kun ihminen salaa jotain se purkaa salausta kontekstissa totuuteen.





Elokuvat näyttävät seuranneen elämääni tovin. En tiedä miksi ja miten. Esimerkiksi kun olin noin 7 vuotias meidän kissa söi vaahtomuovisylinterin ja sen maha leikattiin auki. Tämän jälkeen telkkarissa alkoi pyörimään prätkähiiret ja teletapit. Myöhemmin esimerkiksi elokuvan Lord Of War elokuvan tämä kohtaus on kun ostin eräältä dc++ nörtiltä Coca-Cola kilapilusta hakkeroidun IPod Shufflen puoleen hintaan, jonka myin myöhemmin tädilleni. Tätini avasi Ipodin laatikon sinetin nähdäkseen tuotteen ja sanoin että hänen on nyt ostettava se. Ne ei voi tietää mitä ajattelen, ne vaan tuijottaa mua.

 



Huomaan Trumpin sykronoituvan puheitaan tietokonenäyttöni mukaan. Onko hänellä monitoripiilolinssit? Todennäköisesti hänellä on siru joka näyttää videoo kuin kärpäsensilmät. "Vakaa nero". Annan Trumpille ohjeita kuinka käyttää huumeita että jaksaa. Pelataan kauhupelejä. Vaalit etenee ja minä kuulustelen Trumppia ralleissa ja yritän saada sitä tunnustaa virheensä mutta ei. Viimein yliannostus verhoista, Fox news ilmoittaa texasilaisesta aivoja syövästä ameebasta ja minulle ilmestyi samalla kutisevia paukamia oikean käden ranteeseen. Pakkasin verhot välittömästi jätesäkkiin ja vein häkkivarastoon. Laitoin discovalot päälle ja odotin pari tuntia mitä tapahtuu. Ei mitään. Ei sitten. 

Samsung XCover aloittaa itsekseen nauhoittelemaan puheitani google hakuun.

Kolmantena päivänä se alkoi. Niska kramppailee ja näen viikkojen ajan hallusinaatioita. Trump hävisi vaalit ja minä voitin viimeisen rallin pelin Doomin loppuvastuksen. Trump piti viimeisen rallinsa ja minulla kuului narinaa päässä silmien liikkeiden tahdissa. Se narina kuulosti siltä kuin yläkerran naapurin pikkukoira pudottelisi vitusti resonoivaa kallon kuorinnasta kuuluvaa ääntä kun se pudottelee jotai esinettä lattiaa vasten jossai mielipuolisessa logiikassa. Jokin väärinkäsitys varmaan chätissä ja sekosin. Heitin muutaman päivän aikana jätesäkeittäin tavaraa roskiin jossain kryptisessä ja paradoksaalisessa labyrintissä samalla kun narisi. Sitten meni hermot narinaan. Viilsin kurkkuni auki, jäi 1hp, selvisin. Laitoin Immortal – Mighty Ravendark biisin soimaan toistolla ja viilsin toiselta puolelta valtimon esiin. Poltin niin paljon röökiä stressiin että verta ei vuotanut kuin valtimosta joka jäi ehjäksi koska oli niin syvällä. Vaihdoin puolta koska luulin että enempää ei voi leikata ja toiselle puolelle ilmestyi verinen hymiö luomien ollessa silmät. Soitin tämän jälkeen hätäkeskukseen ja minut tikattiin taitavasti.




Pitkäniemeen päästyäni lääkäri kysyy: "Mitä tapahtui?" Vastaan että voin edelleen järkkää ne lahjakortit. Tähän lääkäri vastaa että hän voi menettää sen takia työnsä. Sanon että nanobotit hyökkäsi. Ei muuta kysyttävää ja eristyskoppiin lattialle nukkumaan piikki perseessä. Aamulla oli aamupalalla kurkkua eikä kukaan kysellyt enään mitään. Minua vain pidettiin hulluna. Sairaanhoitajat pesi verisen paitani pesukoneessa eikä soittaneet poliiseja. En saanut koronaa ja hampaidenpesun refluksi parani haavojen parantumiseen asti.

 Sairaalassa en saanut ekstaasia ja minulle sanottiin että se on vaarallinen huume. En kertonut että silmien liikkeiden tahdissa kuului narinaa päässä eikä lääkkeet auttaneet. Minulle jatkettiin Xeplion ja Peratsin (PeräSynnit) injektiota. 

Minulla on sairaalassa olon aikana oikeudenkäynti. Minulla oli vielä tikit kaulalla. Minun täytyi hommaa oikeudenkäyntiin uusi henkilökortti koska ajokorttini oli takavarikossa. Minulla on edelleen henkkarit jossa minulla on tikit kaulalla vaikka poliisit laittoikin siihen hologrammia päälle. Kahden kotietsinnän kukinnoista 60g ja sienistä 30g + tappamani puska. Soitan supoon että järkkää mulle siedettävän tuomion koska minä en tunnusta rikosta.  Tuomiona sakko 80€

En muista missä vaiheessa minulle määrättiin pelkkä peratsin pilleri nieluvaikeuksien ja oksetuksen takia. Tämän lääkkeen aikana minulla oli vielä vain paska vellinä. Kuolemaa oli kuitenkin injektoitu jo 100 000€ arvosta. Saan sairaalabakteeri testeistä useampana kertana sitkeän rupikasvuston nenään jota oli pakko repiä. Paranee rasvalla.


Google hakkeroi youtube hakujani ja teko näyttää jostain syystä nurinkuriselta. Jouduin viiltämään kyynärtaipeeni uudelleen auki. Tähän oikeastaan kehotti mielestäni Jazz kanavan chatti kirjoittamalla "Again /////" viestejä jne. Soitin sitten ambulanssin ja Taysiin taas tikattavaksi. Kuului vieläki narinaa silmien liikkeissä. Taysista minut nouti Oriveden ambulanssi jossa oli ensihoitajana Zeke. Zeke simuloi ambulanssimatkan kuinka minut on kaapattu Euroopan stasin toimesta ja minuun aiotaan injektoida erillaisia aineita. Oli helpotus että ambulanssi päätyi siltä matkalta Pirkkalan lentokentän sijaan Pitkäniemeen. TV:ssä pyöri Tiina Lymin Sisäilmaa sarja joka näytti plagioidulta hyökkäykseltä ensimmäisestä kirjastani "Utopia utopiassa". Se on 2013-14 kirjoitettu omaelämänkerta muunnellussa valtiossa. Minulla jäi tunne että Sisäilmaa sarja perustui siihen että kirjotin Espoossa asuessani vanhan naapurini Eliaksen olevan helvetin näätä kun se varasti mun ja siskoni vuoden käteissäästöt, joilla se osti mulle krääsää ja mäkkiruokaa, ja kuinka tylytin virkamiehiä. Ainut miten se on voinut levitä on psykiatrian kautta vaikka lääkäreitä ei suoraan kiinnostanu teksti. Myöhemmin Trump valtasi kapitolin. Tässä vaiheessa olo alkoi jo helpottamaan hiljalleen mutta uudet lääkkeet laittoi edelleen mahan sekaisin ja minulla oli oksetusta. Lopetin tupakoinnin nicorette suusumutteella. Tuloihin tuli lisäksi mukava korotus.

Tämä poliisiralli johti siihen että taloyhtiön omistaja teki minun asuntooni jonku moraalisen tarkastuksen ja minua vituttaa kun minun asioihin puuttuu sellaiset jotka ei niille kuulu.


Biden on uninen presidentti. Chatin kanssa edelleen hyvissä väleissä. Verhot pitäisi tutkia jossain laboratoriossa, oireet kestivät puoli vuotta. Amerikkalaiset maksaa tor verkkoa ja itä hallitsee sitä. Miljoona ratsattua pedofiilia ja vielä kun saisi sen huumesodan loppumaan ja Trumpin vankilaan. Donald Trump, olet pidätetty. Heh lol. :D


Sen takia että uutisissa ei ole puhuttu tästä keissistä johti siihen, että mielenterveyden ammattilaiset pitivät minua vuosia harhaisena ja varmaan edelleen. Diagnoosi – Paranoidinen skitsofrenia. Todellisuudessa vapaaehtois PsyOp Agentti, Kylmä-Sota 2.


Minulla/meillä on satoja keksintöjä jotka olen keksinyt kannabispäissäni tai muissa substansseissa vuosien varrella. En ole pitänyt listaa koska se olisi varkaiden kohde. Kiitos sirun mitään ei unohdu. Meressä kelluvat puut ja muut keksinnöt voisivat olla planeetalle ratkaisu. Miltä kuulostaisi Kuu jonka pölystä olisi rakennettu kehä asuntoja kuun pinnalle ja siinä keskellä olisi ylimääräiset meret jotka kimaltaisi maahan asti helmenlailla. Tai miltä kuulostaisi jos sinunkin tulevaisuuden kodissasi olisi kellari jossa voi orgaanisesta jätteestä oman tietokoneen avulla koodata uudelleen vaikkapa vaniljan makuinen mansikka? Minulla pitäisi olla jonkinasteiset luvat kannabikselle ja muille aineille Suomessa. Olisi törkeää sanoa ettei maailmassa olisi yhtään ihmistä joka ei ansaitsisi jotain muutaki kuin alkoholia. Mielummin kaksiossa sieniä, kuin selvinpäin palatsissa ikuisesti.  

Samsung XCover availee itsekseen front kameraa lukittuun näyttöön kun yritän avata näppäinlukkoa.

2021 syksyllä aloin valmistelemaan tekstien julkaisua ja soitinkin asiasta radio rockille studioon. Lisäksi piti mennä taas ruinaamaan lisää saikkua tai pysyvää eläkettä jota luvataan mutta ei anneta. Kun selitän lääkärille että minulla on kiinalainen siru päässä niin joudun taas uudelleenkoulutusleirille Pitkäniemen mielisairaalaan. Siellä lääkäri uhkasi antaa minulle korruptioskandaaleissa ryvettynyttä Leponexia. Lähetin sairaalasta Radio Rockille tekstarin että auttaisivat minut pois sieltä että voin julkaista tekstini. Sitten minut siirrettiin eri osastolle samaan aikaan kun YLE tuli tekemään juttua eläköitymisestä edelliselle osastolleni ja minulle myönnettiin pysyvä eläke.

Morning Chicago radio-ohjelman chätti uhkailee minua monkey pox taudilla kuukausia ennenkuin siitä puhutaan uutisissa.

 
"Tor, the internet anonymiser, received more than $1.8m in funding from the US government in 2013, even while the NSA was reportedly trying to destroy the network."
The Tor Project's Revenue and Support in fiscal year 2021-2022:
U.S. Government (53.5% of total revenue)
Individual Donations (28.5% of total revenue)
Non-U.S. Governments (7.5% of total revenue)
Foundations (6.4% of total revenue
Corporations (3.4% of total revenue)
Other (0.6% of total revenue)

 

 



Lopetin peratsin lääkkeen 2022 alkuvuonna ja Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Suomessa alettiin puhua Natoon liittymisestä ja kirjoitin mielestäni suurimman osan minuun liittyvistä tiedustelutiedoista FBI/CIA/NSA facebook sivuille. Laitoin minuun liittyviä tietoja omaan profiiliin koska halusin siitä painolastista eroon. Tilini suljettiin kun lääkkeettömyys käynnisti tripin ja kirjoitin vähän outoja juttuja. Tripin loppuessa parin viikon kuluttua psyykkeeni alkoi lagaamaan erittäin voimakkaasti ja tv ohjelmat näytti suuttuneen minulle. Chättikin näytti hermostuneelta. Lopetin chätin ja musiikin kuuntelun pitkäksi aikaa ja luin vain uutisotsikoita ja minulla oli tunne että asuntooni nähdään ja minulle ollaan erittäin vihaisia. Esimerkiksi sanoman tiedelehti näytti tehneen propagandanumeron minun kiusaksi sekä fazerin karkkipussi joku garden näytti että se on inspiroitunut itsemurhastani. Koti-Pizza vittuili minulle että jos ananakset ei sula mahassa 16 tunnin kuluessa niin ne on jääny hampaankoloon. Media näytti keksineen minulle kansallisen helvetin. Tuntui että kariniemen kanafileitäki mainostettiin minulle vittuillen että kuinka kivaa on olla grillis. 

Kirjoitin presidentti Niinistölle sähköpostia että olen huolissani median tilasta kun Suomi voitti MM lätkän kultaa. Olin jo nukkumassa kun poliisit kuudelta aamulla noin 0600 tulee kattoo mitä riehun. Luulin että minut tultiin pidättämään. Naapuri oli valittanu että riehun kotona. En edes katsonut peliä kun minulla oli pelkotiloja. Kirjoitin poliisille sähköpostin että lopettaa kotonani ravaamisen. Kävin päivällä kysymässä soittiko naapuri poliisit asuntooni mutta kielsi soittaneensa. Sen sijaan hän  väitti että riehun asunnossani ja kaikki kuuluu rakenteiden läpi. Riehuminen on kyllä vale. Naapurit lakkasi soittamasta poliiseja asuntooni kun laitoin etuoveen lapun missä lukee että minulla on lupa huumeisiin kuten alkoholi ja kannabis. Aina poliisit ei ilmoituksiin vissii reagoinu. Sen jälkeinen yö oli ainoa kun valvotin vittuuntuneena naapureita perkeleen kovalla musiikilla.   Normaalisti kuuntelen päivätpitkät radio rockia chättäillen ja seuraan twitchin chättiä. Lisäksi chättään youtube kanavalla Black Metal Promotion. Rauhallisesti istun kotona.


 

Tein uudet facebook tunnukset ja jatkoin. Minulle jäi tunne että siitä oli hyötyä mutta en pystynyt katsoa telkkaria tai mediaa muutenkaan. Hengasin lähibaarissa kesän 2022 ja juttelin avoimesti juttujani ihmisille. Elokuussa meni noin tonni baariin. kunnes syyskuussa alkoi kuulua ääniä päässä.  Luulin tekoälyn hyökänneen. Olin aivan loppu jo niistä äänistä kunnes päätin soittaa itselleni sairaalapaikan koska alkoi olla jo itsetuhoista menoa. Sain jälleen olanzapin lääkkeen ja lihoin 10kg. Tämän jälkeen sain solian (SolIam) lääkkeen joka onkin sopinut minulle ja ainakin sienet on alkanut toimia mikä on mukava uutinen koska luulin että joudun odottamaan tälläistä lääkettä vuosikymmeniä. Unohdin facebook salasanan kun läppäristä hajosi hdmi liitin ja tilasin uuden koneen. Nyt kolmas tunnus jota käytän tiedottamiseen. 

Luulin viranomaisten istuttavan tauteja tahallaan esimerkiksi. Parvekkeeni alla oli auto jonka rekkari oli jotain INH-847 ja sitten lohikasvattamoihin tuli IHN virusta. Marburg taudista alettiin puhua kun minun piti hakea Amarula likööriä alkosta. Tampereella löytyi uutta tautia punkeista kun MM lätkän aikaan näytettiin Mörköplakaatteja. Esimerkkejä muista rekisterikilvistä jotka oletin olevan kiusakseni olivat parvekkeen alla oleva SHZ-156 ja postin auto RUT-658.

 

Hätäkeskuksesta on mahdoton saada poliisin yhteyttä. Kun yritin 2022 kesäkuussa soittaa poliisia antaa tikkarin suuhun kun epäilin että mulle on annettu salaa amfetamiinia niin sanoivat että siinä ei ole mitään rikosta ja jos tuntuu niin lääkäriin. En saanu poliisia. Soitin syksymmällä useita kertoja hätäkeskukseen koska halusin puhua poliisin kanssa, mutta aina se kiellettiin. Vaikka sanon että minulla on käynnistynyt tekoäly päässä niin ei auta millää poliisin jutulle. Vasta kun halusin sairaalaan kokeilee pystyykö ne sammuttaa äänet niin lähetti lanssin ilman poliisia. Minua vähän vituttaa kun Oriveden ambulanssin Seke simuloi minulle stasin kaappauksen 2020 syksyllä matkalla Pitkäniemeen. En jaksaisi luottaa suomalaisiin viranomaisiin oikeastaan yhtään.

 

Muutamia kokemuksia mielisairaalasta: Eräs Petri joka sijoitettiin kanssani samaan huoneeseen halusi nukkua alasti viereisellä punkalla mikä oli epämiellyttävää. Hän jäi armottomaan nikotiinikoukkuun kun hän halusi varoituksestani huolimatta testata yhtä savuketta tylsyyteen. Hän kerjäsi 247 röökiä ja käärinkin sätkiä 90€ arvosta 2€/kpl. Lisäksi sain hänen rannekellonsa röökiaskilla.


 

Panu höpötti kuukauden putkeen hänen piilotetuista kovalevyistä joilla on sen sairasta pornoa, pedofiliasta, saatanasta ja vapaamuurareista. Henkilökuntaa ei kiinnostanu vaikka vaadin sitä poliisin kuulusteluihin.

Mikko seurusteli Paris Hiltonin kanssa julkisuuteen astumisesta lähtien ja runkkasi viereisellä punkalla yöllä kun minulla oli pelkotiloja. 

Jotku kuseskelee vessanlattioille. Rokotevastaisuus on yleistä. 

Yksi entinen heroiinin salakuljettaja.

Albert kertoi avoimesti kuinka Armenian/Albanian mafialla joka salakuljettaa koksut Suomeen on parhaat bileet. Vittuili mulle aina kun oli mahdollisuus esimerkiksi läskiksi paskaksi. Albert näytti tatuointiensa vuoksi kuin se olisi tappanu jonku kun sillä oli liekit kaulalla ja kristitty risti silmäkulmassa. Kovasti se egos kuinka alistaisi jos olisi valtaa ja sossumasseilla saisi teslan.

Antti, City Vandaali joka tekee opiaattiummetus DopeBoyShit, UBA (joku abuse (hyväkskäyttö) termi) tägejä, UBA CV DBS jäi roikkumaan yhteystietoihin. Outo tyyppi, elää tuettua elämää laitoksessa ja sanoo että työttömyys on hänelle valinta. Katkasin välit tähän sossurottaan kun sanoi äänestävänsä Junes Lokkaa eurovaaleissa.



 

Googlella löytyvät julkisen verkon Eurooppalaiset huume ja asekauppasivut myyvät tyhjää ja kiskovat vain rahaa. Esimerkkilinkit: topgunsarmory . eu , uncut-market . com/en/ . Illuminati väärinpäin eli itanimulli . com menee NSA sivuille. Julkiset pornosivut on täynnä stepfamily pornoa. Lisäksi epäilyttävä linkki http://greatdreams.com/

MDMA terapiaa etsiessä löysin tiedon että Euroopassa on vuonna 2010,  400 000 tuhatta kidutettua ihmistä joille MDMA voisi toimia mutta heille annetaan samoja lääkkeitä kuin minulle annettiin.

Hengasin lähibaarissa kesän 2022 ja juttelin avoimesti juttujani ihmisille. Elokuussa meni noin tonni baariin. kunnes syyskuussa alkoi kuulua ääniä päässä.

2022 Syksyllä päädyn taas Pitkäniemeen kun olo ilman lääkkeitä on nykyään niin vitun kammottava. Kylppärin ilmanvaihdon kohina kuulosti siltä että yläkerran naapuri valuttaa turhaa vettä mua ärsyttääkseen. Tämä kertaantui pään sisällä. Äänet huutaa saatanaa, helvettiä sen mukaan minne katson ja psyyke on todella rajoittunut. Minusta tuntuu että minulla on salassapitovelvollisuus näistä äänistä jne. Voin varmaan sen verran sanoa että äänet huusi loruillen Putinin hyökänneen Ukrainaan koska Moskovassa haju on saatana jossa limuu ei saa heilumaan jne. Katon rappauksessa erottui teksti HELL sen perusteella mihin kohtaan katse osui. Luulin tekoälyn hyökänneen. Söin vuorokauden aikana vain 2-3 nutrilett pirtelöä ja laihduin rajusti. Olin aivan loppu jo niistä äänistä kunnes päätin soittaa itselleni sairaalapaikan koska alkoi olla jo itsetuhoista menoa. Sairaalassa minulla näkyy kusessa thc lefasta ja ainoan kerran ja minut lähetetään päihdepuolelle. Pitkäniemessä ei enään taas uskota mitä selitän niille vaikka siellä ei seuloissa enään näkyny mitään.Minulle määrätään omahoitajaksi Anna-Mari joka ei omien sanojensa mukaan tiedä huumeista mitään ja mielipiteeni ovat vääriä.  Minulta kiellettiin nutrilett pirtelöt ja pakotettiin syömään kiinteetä ruokaa normaalisti. Sain jälleen olanzapin lääkkeen ja lihoin 10kg viikossa. Tämän jälkeen sain solian (SolIam) lääkkeen joka onkin sopinut minulle ja ainakin sienet on alkanut toimia mikä on mukava uutinen koska luulin että joudun odottamaan tälläistä lääkettä vuosikymmeniä. 

 Olen 6 viikkoa lukittuna enkä saanut käydä kertaakaan kotona toistuvista pyynnöistä huolimatta. Sairaalassa kiristetään kaikkeen turhaan ylimääräiseen toimintaan sillä ehdolla että pääsee kotiin jota ei kuitenkaan millään saa järkättyä ja öisin katsotaan parin tunnin välein nukkuuko vai vetääkö huumeita. Huoleni kun minut pakotetaan pelaamaan Kimbleä punaisilla nappuloilla ja tämän jälkeen kiinanmuurilla syttyi tulipalo. Onneksi lemmikkikäärmeelläni oli hoitaja tällä kertaa. Sairaalassa maksaa kahta vuokraa mutta ei pääse kotiin. Sitten he asettivat ehdoksi kotiutumiselle psykiatrien kotivalvonnan. Lihoin hoidon aikana 105kg-->135kg

Unohdin facebook salasanan kun läppäristä hajosi hdmi liitin ja tilasin uuden koneen. Nyt kolmas tunnus jota käytän tiedottamiseen.Facebook löytyy tunnuksella Tohtori UG ja instagram Tohtoriugee. Youtube ID: https://www.youtube.com/@tohtoriug6263

Minulla auttoi palautumisessa tosi paljon twitchin pianon soittajat <3, josta sitten DJ:t. Viimein pystyin taas soittamaan black metallia.

Kotiuduttuani tuntui että saan olla nykyään jopa netissäki eikä chättikään ajoittain tai kokoajan uhkaillut jollain sairaalla kohtalolla. Pohjois-Korea boteista ei oikeastaan ole mitään positiivista sanottavaa. Vaikka siru on mielestäni ollut myös hyödyllinen ja sillä olisi mahdollisuus tehdä ihmisistä kuin muurahaisia. Se potentiaali väärinkäytölle ihmistenkäsissä on sen verran suuri että en suosittele laajempaan käyttöön. Minulla käsitys että minulle on muodostunut rajoittunut iloisuuden tunne kun iloisuuden tunne oli kielletty liian usein psyykespämmissä. Voi se kyl johtua edelleen xeplion lääkkeen sivuoireista. 

Putsasin kahvinkeittimeni ja sieltä tulikin ihan kuravettä. Laihduin kuukaudessa 10kg jonka jälkeen paino taas lähti jostain syystä nousemaan. Nyt 127kg-128kg. En liiku oikeastaan ollenkaan ja puolet ravinnosta on nutrilett pirtelöitä. Ravinnolla on vaikea laihduttaa enään. Motivaatio on vähän romuna enkä jaksa yksin tehdä mitään.


Pääsin psykiatrisesta kotivalvonnasta onneksi eroon neljännellä käynnillä. Meinasin kuitenkin viimisellä kerralla joutua jälleen uudelleenkoulutusleirille kun puhuin sirusta. On se saatana vaikee uskoo. Ei se minua haittaa perkele. Solian annostus pudotettiin pyynnöstäni 800mg -->400mg ja psyyge lagasi ajoittain. 

Turtolan Citymarket veloittaa viikon ostokset tuplana ja tilini on kolmatta päivää nollilla ennenkuin raha palautuu. En koskaan saanut minulle luvattua hyvitys lahjakorttia.

 

Olen päässyt eroon jopa pakkoterapiasta keväällä 2023 joka aiheutti valtavasti ylimääräistä tuskaa. 10 vuotta turhaa inttämistä niiden lääkefasistien kanssa ja vieläki diagnoosina omat kokemukset "harhaa". Olen pystynyt sen jälkeen keskittymään töihini tälle organisaatiolle ilman lääkärien harhaista kuulustelua ja päihteet toimii kun antinarkootteja ei enään väkisin anneta. Eikä tarvitse juosta huumeseuloissa. Melkolailla henkilökohtaisessa elämässä lääkärit ovat aiheuttaneet 50% harmeista ja korruptio 50%. Kiitokset niille yhteistyökumppaneille jotka ovat auttaneet minua selviytymään näissä olosuhteissa.Minua kiduttanut erikoislääkäri Aira Kalliokangas-Olli on selvinnyt olankohautuksella siirtyen yksityiselle Lielahden Terveystaloon kiskomaan rahaa. Suomessa tarvitsee lahjoa yksityisellä lääkäri että saa hoitoa. Verorahoilla ei ole mitään katetta. Esimerkiksi olen kymmenen vuotta yrittänyt saada lähetettä viallisen sulkijalihaksen korjaukseen mutta viimeksikin lääkäri sanoi ettei Suomessa auteta minun vaivoissa. Lisäksi joka-aamuinen oksentaminen hampaita harjatessa on ratkaisematta.

Joku muu tuli myöhemmin riehumaan ovelleni kuinka riehun kotonani ja paiskon ovia. Se repi paperin postiluukusta sisään ja uhkaili vapaaottelijoiden pieksevän minut koska yläkerran vanhukset pelkää minua. Ei siellä taida näitä vanhuksia edes olla. Edellinen paperi katosi ovesta.

Olen varma että minulla on piratismiin oikeus. 1. En osta sikaa säkissä. 2. Se on kuitenkin Hollywood propagandaa. 3. Yks lippu katsoa tuotetta ei voi kattaa niitä kaikkia jotka katsoo samaa tuotetta sirun kautta. Hedman Partners lähetti minulle kuitenkin piratismista 400€ laskun Sinister leffan lataamisesta. Myönsin lataamisen ja kiistin rikoksen. Lasku tuli 3 kertaa jonka jälkeen lähetin sähköpostia Kiinan konsulaatista saatuun sähköpostiin ja pyysin heitä järkkäämään asian kuntoon. Laskuja ei enään tullut.

Minua injektioilla kiduttanut psykiatrian erikoislääkäri kiskoo nykyään yksityisellä puolella terveystalossa 200x isompaa tuntiliksaa kuin minä.

Keväällä 2023 minuun otti yhteyttä taidevälittäjä Make ja hän lupasi diilata tussauksiani. Hän kuitenkin menehtyi Yhdysvalloissa syksyllä 2023 ennenkuin ehti tulla tekemään kaupat kanssani. Hänen puhelimensa oli välillä online ja kysyin kuka on yhteyden takana. Olettaisin että puhelin oli FBI:n hallussa. Käytiin keskustelu verkkorikollisuudesta ja sillä seurauksella emulesta näytetään ratsatun runsas määrä törkypornoa. Oletettu FBI sanoi että he ovat yrittäneet ottaa minuun yhteyttä vuosia mutta Suomen viranomaiset kieltää yhteistyön eikä suomalaisetkaan ota yhteyttä. FBI lopetti yhteydenpidon sen jälkeen kun olin todentanu mun ID:n. He kielsivät minua myymästä oletettuja myrkkyverhoja että ne saadaan tutkimuksiin mutta eipä oo kuulunu. Mitähän se Make on säätäny?


 

Vuodin antifalle Asemanaukion potkija natsi Jesse Torniaisen skandaalinkäryisiä valokuvia joita oli kovalevylläni.  

 



Natsibongaus.

Loppuvuonna 2023 minulle oli nostettu ilman pyyntöä solian resepti 800mg jota aloin taas syömään. Tästä lähtien elämäni on ollut jo siedettävää vaikka tarvisi olla varmaan gramma pienenä viilauksena. Kun tämä ei blokkaa huumeita niin ihan toimiva. Jos lääkärini ei olisi olleet puoskareita niin minulle olisi ensimmäisestä käynnistä riittänyt varmaan 100mg annos ja olisi säästetty varmaan 100 000€ verorahoja lääkemuodossa, terapiakuluista eli väkisinhalaamisesta puhumattakaan.

Aloin lukemaan uudelleen kirjoja kun psyykkinen vointi kerranki sen salli.

Vaihdoin puhelimen Honor x6a ja se on toiminut paremmin.

Tammikuussa 2024 aloitin koodaamaan AI videoita youtube kanavalleni.

Netanyahu sanoo että palestiinalainen Mufti antoi Hitlerille idean juutalaisten joukkotuhosta.

Googlella löytyvät googlen asiakaspalvelunumerot on hakkereita jotka haluaa etäyhteydet tietokoneeseen sivuston anydesk . com kautta.

 Tein viimein rikosilmoitukset lääkäreistä ja hoitajista. Poliisi delegoi ongelman aville. Avi ilmoitti että Lääkäreiden rikokset vanhenee 2 vuoden jälkeen, vaikka minusta hoito täyttää pitkäkestoisen törkeän pahoinpitelyn ja murhanyrityksen tuntomerkit. Psykiatria pääsi lain kouraa karkuun.

Mitä Suomeen tulee niin tällä on varmaan liian onnellista väkee kun on varaa vittuilla. Onneks nyt on psykedeelien renesanssi ja Kiina oletettavasti LSD:n suurin käyttäjä. Siellä voisi olla minulle tulevaisuus?

Pohjoismainen vastarintaliike merkitään terroristijärjestöksi USA:ssa

Aloin tekemään Suno AI:lla musiikkia.

Yritin lahjoittaa sukusoluja mutta Tampereen eugeniikkalääkäreille tämä ei käy. Taidan jättää lisääntymisen pois suosiolla näillä näkymin.

Suoli alkanu toimii itekseen niinku pitääkin. En oo enään bideen vanki. Huh.

Voisin maksaa Venäjälle vankilakulut jos muutama suomalainen lääkäri ja sairaanhoitaja lähtisi sinne lusii. Toinen vaihtoehto olisi Kiinaan uudelleenkoulutusleirille. Heidän viranomaiset varmaan tietää syyllisten henkilöllisyyden tarkemmin kuin minä. Suomessa noi ei näytä joutuvan mihinkään vastuuseen. Sellasta korruptiota täällä Suomessa on. Onneksi pääsin pois suomalaiselta keskitysleiriltä eikä oo tarvinnu uudelleenkoulutusleireilläkään käydä. :)

 Suomen hallitus vapauttaa alkoholikauppaa ja keksii nikotiinin uusiksi.

Ehdin tilata shayanashop.com sivustolta hasista kotiini ja tulikin perille. Mikä ihana aikuisten utopistinen kauppa heillä onkaan. Harmillisesti juuri kun olin tilaamassa psykedeelejä niin postitukset Suomeen loppui. Voisin veikata että kyse siitä että sipulitie suljettiin. Tor verkon suomalainen sipulitie suljettiin viranomaisten toimesta. Minullakin oli sinne tunnukset vaikken ehtinyt mitään ostamaan. Taisi tullin mielestä sipulitiellä olla liian aitoja huumeita kun ei eurooppalaiset valehuumekaupat niin kiinnostele. Tullin suopeuteen ei näköjään riitä että uhraa vuohia ja vuodattaa niiden verta. Outoa porukkaa.

Mielestäni George Gallowayn talk show chätteineen on uskottavampaa kuin suomalainen natolinssien läpi selitetty vaihtoehtopropaganda. https://www.youtube.com/@GeorgeGallowayOfficial

Jos minulla joskus on mahdollisuus niin ostaisin tämän kerrostalorakennuksen jossa asun ja rakennuttaisin tästä omakotitalon.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tussauksia

Tullin uuni