Aivopesua

Aivopesua

Heräsin usein painajaisiin mielisairaalan pedillä. Olin saanut rintamalla kaasua ja jouduin psykoosissa sairaalaan. Muistot olivat karmivia ja hoitomenetelmät perustuivat mieltä lamaaviin lääkkeisiin ja jatkuvaan toistoon että historiasi on psykoosia. Mutta muistan sodan syttymisen ja kärräämisen rintamalle. Taistelin pitkään. Nyt yritätte sodan loputtua poistaa sodan muistot tuolla propagandalla. Kieltävästä vastauksesta pakotettiin injektioita. Oli rankkaa kun totuutta ei ollut olemassa. Se oli vain tyhjä kaaos tapahtumia millä ei ollut todellisessa maailmassa merkitystä. Tiedustutelulla oli jokaisella mahdollisuus lukea muutama sivu kenestä tahansa ja tiesi mitä sanoa tälle totuutena. Näin saatiin useimmat potilaat uskomaan omaan tilanteeseensa. Mutta se ei olisi totta. Minä muistin, muistin vuosia. Nyt on kulunut kymmenen vuotta sodan loppumisesta, mutta vieläkin minun historiaani yritetään aivopestä. Mitä se sitten on. Lapsuuden muistan, koulutkin, työelämää, ameijaa ja sitten rintama. Miljoonia kaatui ja nyt se on valetta. 

Katselin televisiota. Kuvaputki näyttö kiinnitettynä korkealle seinään. Antennipistoketta ei ollut joten piuha oli liimattu kahvitiskin tiskipöytään pystyyn. Kuva särisi kun vettä juoksutettiin kahvipannuun. Muistin vielä kuinka kinuttiin kattilankantta tiskipöydälle terävöittämään kuvaa. Se oli kuitenkin kielletty koska meidän epäiltiin käyttävän niitä aseina. Tämä oli vankila. Suljettu mielisairaala. Paikka jossa aivopestään, että todellisuus on ruusuilla tanssimista ja maailmassa ei tapahdu koskaan mitään rikoksia joista voisi uutisoida. Sodasta tai sen syistä ei uutisoitu. Sodan aikana ei uutisoitu sodan syitä, mutta huhuja liikkui. Amerikkalainen eliitti myisi lapsia verkossa järjestäen likaista globaalia pommia. Se oli karmivaa. Nyt sitä ei ollut koskaan tapahtunut ja kaikki olivat onnellisia. 

Muistan kuinka aivopesu sai meidät raivon partaalle. Minun teki mieli hakata päivittäin yksi henkilö kuukausien ajan kun tutkiva lääkäri totesi tämän olevan normaali vaikka suhtautuu erittäin epäilyttävästi alaikäisiin. Oli seonnu kun lapset olivat jääneet rajan taakse. Jos olisin hakannut sen järkiinsä niin laitos olisi rankaissut minua eristyksellä ja varmaan olisi vielä pakotettu tekemään ylimääräistä työtä korvaamaan valvojien hukattu aika. 

Täältä ei pääsisi pois ennenkuin olisi uskonut että sotaa ei koskaan tapahtunut joten otin sen strategian. Kukaan ei tarkistaisi faktoja propagandaministeriöstä vaan toimisi ominpäin. Tiesivät kuitenkin että propagandaministeriö tarkkailee robottikärpäsenä katossa. Aloin leikkimään valvojien kanssa kuinka mukavaa siellä on. Ihan kuin olisi suoraan työelämästä tullut tänne selviytymään. Aikansa kun toitotin että olen unohtanut sodan eikä kukaan ole koskaan kuollut tai kadonnut niin olin jo vapautumassa. Aivopesu oli uponnut täysin.

Mutta vuosia sodan jälkeen nykyhetkessä uutisissa kerrottiin että joku löysi vanhan hylätyn sodan aikaisen arkisto-bunkkerin josta ei ollut tuhottu asiakirjapapereita. Data lähti leviämään ja huhut että sodasta selvisi joku hengissä.

Sitten se tapahtui. Uutisoitiin sodan vankien vapauttamisesta aivopesuleireiltä. Se oli kuin ihme. Päästiin vapaaksi. Kerroin ihmisille että olen veteraani. Osa uskoi ja osa sanoi kaikkien sodassa kuolleen. Ei jäänyt ketään henkiin. Osa luuli että media valehtelee. Sota loppui rauhaan, mutta kukaan ei selvinnyt. Suurin osa vapautetuista luuli olevansa vapaita, kun se oli niille niin syvälle aivopesty. Yksi tapaus oli jolta puuttui jalka ja luuli sen kadonneen onnettomuudessa. Aivopesu poisti muistot miinasta.

Vihdoin olisin vapaa hengittämään vapaana ilmaa ilman jatkuvaa valvontaa ja aivopesua. Koska olin vähän pihalla miten elämässä eletään laitoksen jälkeen aloin diilaamaan kannabista ja kun olin tutustunut substanssiin todellinen terapia vasta alkoi. En kertonut sitä kenellekkään, koska hullulle ei kannata suositella huumeita. Pelkäsin joutuvani takaisin laitokseen, jos paljastaisin että muunnan tajuntaani ilman propagandaministeriön lupaa.