Jäätie kuuhun

 Jäätie kuuhun

Vuosi 10 000. Samu kuunteli radiota ja ajoi rekallaan kohti napajäätikköä. Pieni jääkausi oli mahdollistanut että napajäätiköltä rakennettiin spiraalimainen jäätie avaruuteen ja sieltä aseman kautta kuuhun. Merivesi ei ehtinyt tulvia ja tie-yhteys kuuhun saatiin rakennettua.

Matka kesti useita päiviä putkeen ja välillä oli pakko tankata amfetamiini-pillereitä että pääsi seuraavalle pysähdyspaikalle joita oli noin vuorokauden välein. Lastina oli nytkin tankillinen vettä ja rahtikontillinen tarvikkeita kuun laboratorioihin. Takaisin tullessa tuotaisiin Helium3 ja kuupölyä. Tämä se oli elämää. Avaruusrahtia kuun kiertoradan asemalle josta kuukauden välein telakointi kuun teille.

Rekkahan kulki avaruussäteilyllä ja vedyllä. Kun autopilotti on kytketty päälle voidaan nauttia maisemista, radiosta, pelikonsoleista. Retrot avaruusrakentelupelit oli edelleen suosiossa loputtomien lisäosien seassa ja musiikista nautittiin. Siitä oli tullut todellisuutta. Kulkeminen olivat suunniteltu jäällä kiipeämiseen ja rekan perässä olikin eräänlainen suksi joka paikkasi renkaista tulevia vaurioita reaaliajassa. Muuten mekaniikka oli kuin moottorikelkassa. 

Avaruudesta näki maahan. Kuinka kauniilta näyttikään. Meret hohtivat sinisinä tukkipuufarmien näkyessä avaruuteen asti. Metsät olivat kasvaneet takaisin ja tasapaino oli saapunut. Maasta kuu näytti niin kauniilta. Kuussa on kehänä rakennelmia joiden keskellä on helmenlailla kimaltava meri joka hohti maahan kauniisti.

Samu pohti matkalla kuuhun sitä outoa kysymystä. Putoisiko satelliitti maahan jos siitä roikkuisi sähköpiuha maahan asti. Oli liian väsynyt muistamaan niitä laskukaavoja. 

Sitten Samu herää pää pöydältä. Opettaja sanoo että eipäs nukuta. Mietin näinkö unta samalla kun opettaja jatkaa siitä mihin jäi. Oli puhe avaruusfysiikasta ja meteoriittien tutkimisesta. Opettaja sanoo että sinusta ei ikinä tule insinööriä jos nukut tunneilla. Samu suoristaa ryhtiään ja skarppaa. Oli jo unohtanut mitä unta näki.