Oliko se hallusinaatio

 

Oliko se hallusinaatio

 






Ville oli dyykkaamassa kierrätyskeskuksen lasinkeräyspistettä, kun oli nähnyt kun joku kippasi sinne lääkepulloja. Hetken tyhjiä pulloja katsellessa silmiin osui tippapullo jossa oli etiketti johon oli piirretty tussilla kysymysmerkki spiraalissa. Pullossa näytti olevan nestettä ja mielenkiinto ainetta kohtaan nousi. Oliko kyseessä kenties LSD vai jokin muu tuntematon kemikaali. Ville asetti kielelleen tippoja tunteman määrän koska ei nähnyt. Pian selviäsi tapahtuuko mitään.


Ville lähti hakemaan lähikaupasta janoon olutta ja lähti juomaan sitä puistoon. Kaupasta lähtiessä alkoi tapahtua outoja asioita. Kävellessä kävelytiellä kohti puistoa alkoi askeleiden tahtiin muodostua pilvenhattaraa aaltoilevasti leviten. Saavutettuaan rakennukset muuttuivat taivaan sinisiksi ikkunoiden ollessa kuin pilviä ja taivas näytti taivaalta. Eräästä puusta laskeutui orava joka ei kunnioittanut karhun olut tölkkiä. Tästä tölkki hermostui ja käski minun heitellä oravia kävyillä, joita oli maassa muutamia.


Ville laski tölkin pilvelle josta tämä alkoi haastelemaan oravalle. Orava loikki epäilyttävästi kohti puustoa. Yritin tehdä yllätysiskua napatakseni oravan, jotta tämä pyytäisi karhulta anteeksi. Orava onnistui juoksemaan puuhun ja nousi näkymättömiin. Tölkki murisi niin että olut värähteli luoden vaahtoa, joka nousi tölkin suuaukosta.


Löydettyäni puistonpenkin näin kuinka kaksi etanaa heitteli toisilleen lentävää lautasta nurmikolla. Siten että ne kopitteli silmävarsillaan. Tölkkikin katsoi epäuskoisena tilannetta ja kysyi. Muistatko mitään mitä tapahtui ennen heräämistä? En ollut varma itsekkään. Kun gravitaatioaallot alkoivat taivuttamaan maastoa ja penkki alkoi sulamaan maahan oli aika siirtyä järkevämmille vesille. Tölkki mahtui taskuun mistä se kertoi välillä omia muistikuviaan todellisuudesta.


Kun liikkuminen tuntui vaikealta ja puistossa oli outoa tölkki ehdotti että menisimme bussiin. En ollut varma missä olin, mutta menin pysäkille ja tuntemattoman ajan tölkin kanssa keskusteltua pysäkillä huomasin että bussi oli jo pysähtynyt paikalleen. Noustessani tölkin kanssa kohti bussia niin bussin edessä olikin jono joka esti pääsyni bussiin ja sanoi soittaneensa poliisit. Bussi jatkoi menojaan ja seuraava tuli perässä. Pääsin bussiin ja kesti varmaan minuutti liikkua bussin takaosaan. Bussi oli jo lähtenyt liikkeelle ja poliisi seurasi bussin perässä kun oli nähnyt etäältä nousuni.


Poliisi jäi tarkkailemaan minua ja minä piirsin sydämmiä ikkunaan. Kun aloin eleillä kertoa, että haluan pillit ja valot päälle ne ilmeisesti ymmärsivät ja laittoivat diskot päälle. Aloin tanssia kuin olisin klubilla ja poliisi pysäytti bussin. Kesken tanssini minut otettiin otteisiin kun kaksi virka-asuista otti minut kiinni kesken parhaiden bileiden. Olin varma että minut on siepattu ja aloin pitää eternaalista meteliä kun minua talutettiin bussista ulos.


Bussista noustessa pihalle todellisuus alkoi hahmottua normaaliksi. Ville Tunnisti jopa poliisit, mutta ne vaikuttivat vakoojilta. Autolla toinen vakoojista laittoi jotain suuhuni ja sanoi ettei näy lukemia. Mitähän se on kaikui korvissani kun olo alkoi aaltoilla laskut. Mitähän se tosiaan oli? Karhu tölkissä oli jähmettynyt. Poliisien hetken kysyessä miksi minusta ilmoitettiin pysäkillä ja ollessani bussissa ärsytin poliiseja. Vastasin etten tiedä, ollut vähän erikoinen päivä. Poliisien antaessa selostusta ja päästäessä Villen matkoihinsa pystyi toteamaan että olipa älytön tuuri. Normaali olo tuli juuri oikealla hetkellä ja onneksi se oli normaali. Jotain tuntematonta psykedeeliä. Sitten se huomasikin olevansa poliisiauton takapenkilllä. Oliko se hallusinaatio?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huumesotani

Sale Myydään

Lukupäiväkirja