Madon päivä

 

Madon päivä



Moneskohan päivä on menossa, tuumi Mato terraariossaan. Passiiviset ganjasavut olivat se juttu mikä oli jotain. Tuntuu tuttua kolinaa. Terraarion ovi aukeaa ja tutut kädet nostavat Madon varovasti kuljetuslaatikkoon. Jotain tapahtuu aina kun nostetaan ulos terraariosta. Olihan se aavistuksen hitaalla, mutta nyt laatikko kannettiin autoon. Vähän jännitti kun matka kesti tunteja. Onneksi pehmusteena oli pehmeä pyyhe.


Erillaisia aromeja tulvi kuljetuslaatikon ilmanottoaukoista. Missä olen?


Laatikko lasketaan maahan ja kansi otetaan pois paikoiltaan. Edelleen tuttu hahmo puhuu jotain, mutta ei kuulu mitään. Piakkoin pää nousee laatikon reunan yli ja näkee uuden avaruuden. Missä minä olen? Utelias naaras viljakäärme tulee juttusille ja vähän jännittää. En ole ennen nähnyt lajikumppania.


Täällä on paljon tilaa ja matkan jälkeen maistuu huikka vettä juomalähteestä. Kun on juotu on hyvä tutkia uutta kotia. Tämä tila on täydellinen. Kuin edellisen kodin terraarion ulkopuolinen tila, mutta käärmeille suunniteltu. Aikansa liikuskellessaan uudessa kodissaan alkaa lähteessä ollut ooppiumi vaikuttaa ja maapohjana toimiva sammal on kuin pilvellä luikertelisi. Naaras seuraa liikkeitä ja pian mennään yhdessä pötköttelemään koloon mihin mahdumme molemmat.


Muutaman tunnin nukuttua on hyvä herätä kun jotain tapahtuu. Kodissa liikkuu hiiri. Miten tuo syödään. En ole ikinä nähnyt liikkuvaa ruokaa. Vaistoja kyllä olisi, jos niitä vähän herättelis.


Siinäpä se uusi maailma sitten kulki uutta normaaliaan. Taisi munakin tulla jonnekkin piiloon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huumesotani

Sale Myydään

Lukupäiväkirja